Kaalipata broilerista ja reseptikilpailu

Herkullinen muunnos perinteisestä kaalipadasta, mitä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Jauhelihan sijaan tässä käytetään broilerin fileesuikaleita ja makea chilikastike viimeistelee maun.

Kaupallinen yhteistyö: Kariniemen

Millainen kaalipata syntyykään broilerin fileesuikaleista? Sitäpä piti kokeilla ja lopputulos oli ainakin omaan makuun jopa parempi, kuin jauhelihasta valmistettu versio. Tähän kaalipataan käytin Kariniemen lime-korianterimaustettuja kananpojan fileesuikaleita, joiden marinadi loi tällä padalle uuden makumaailman. Siirapin sijaan käytin makeaa chilikastiketta, mikä sopi mielestäni täydellisesti kaalille ja tietysti myös broilerille. Ehdottomasti myös runsaasti valkosipulia pitämään flunssan loitolla. 

Kaalipadan valmistus on helppoa. Sipuli ja kaali viipaloidaan ohuiksi suikaleiksi ja ruskistetaan paistinpannulla nokareessa voita. Niihin saa tulla ihan kunnolla väriä – mitä enemmän väriä, sitä enemmän makua. Ruskistetut kaalit ja sipulit kaadetaan kattilaan ja sitten paistetaan fileesuikaleet pienessä määrässä voita tai öljyä samalla pannulla. Fileesuikaleita voi hieman painella pienemmiksi paistinlastalla, kun broileri on kypsää lisätään ne kattilaan. Huuhdo pannu lopuksi ohjeessa olevalla vesimäärällä, jotta kaikki maut pääsevät varmasti mukaan. 

Lopuksi kattilaan viipaloidaan porkkanat ja lisätään valkosipuli, riisi, suola ja makea chilikastike. Sekoitellaan hyvin ja annetaan hautua kannen alla kypsäksi, mihin menee noin puolisen tuntia.

Viime viikolla valmistin näistä Kariniemen kananpojan fileesuikaleista tortillakakun, jonka maku pääsi yllättämään niin, että se katosi hetkessä. Se sopii mainiosti vaikkapa illanistujaisiin, koska sen voi valmistaa etukäteen ja paistaa ennen tarjoilua. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen!

Kuvissa vilahteleva pata on myös palkintona reseptikilpailussa, josta lisää alempana. Siinä padassa on syntynyt monta pitkään haudutettua ruokaa, kuten myös tämäkin kaalipata.

Osallistu kilpailuun ja voita Sarpanevan valurautapata!

Keksi oma lime-korianterimaustettujen fileesuikaleiden resepti ja lähetä se kilpailusivustolle 3.10. mennessä. Reseptin lähettäneiden kesken arvotaan patojen klassikko eli Iittalan Sarpaneva valurautapata (arvo 219€)! Maku-lehden toimitus valitsee kilpailun voittajan omalla asiantuntemuksellaan ja julkaisee voittoisan reseptin somekanavissaan.

Kaalipata broilerista

Ainekset

600 g
valkokaalia
1 kpl
sipuli
2-3 kpl
valkosipulikynsiä
2 kpl
porkkanaa
300 g
kananpojan fileesuikaleita (lime-korianteri)
1/2 dl
riisiä
3 dl
vettä
1 tl
suolaa
3/4 dl
makeaa chilikastiketta
20 g
lehtipersiljaa
Muut ainesosat

Tee näin:

Pilko valkokaali ohuiksi tikuiksi ja tee sama sipulille. Ruskista kaalia ja sipulia voissa paistinpannulla.

Kuori porkkanat ja leikkaa siivuiksi vinottain. Lisää porkkanaviipaleet kattilaan.

Hienonna valkosipulinkynnet ja lisää kattilaan. 

Ruskista broilerin fileesuikaleet voissa paistinpannulla. Painele isoimpia paloja hieman pienemmiksi paistinlastalla. Lisää broileri kattilaan. Huuhdo paistinpannu ohjeessa mainitulla vesimäärällä ja lisää kattilaan.

Lisää kattilaan riisi, suola ja makea chilikastike. Sekoita hyvin ja anna hautua hiljalleen kannen alla noin 30 minuuttia.

Lisää valmiin padan päälle lehtipersiljaa ja nauti puolukkahillon kanssa.

Kommentit (2)
  1. Pirkko Koljonen
    22.9.2016, 05:39

    varmasti hyvää.

  2. Perinneruokaa Prkl
    27.9.2016, 13:51

    Tästä tuli kyllä mainio versio! Broileri toimii hyvin myös kaalipadassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *