Blogit
Perinneruokaa prkl

Gluteeniton banaanipannari

Banaanipannari ei vaadi montaa raaka-ainetta, sillä oikeastaan siihen tarvitaan banaanin lisäksi vain kananmunia. Kanelilta maistuva herkku on lisäksi myös gluteeniton.

Huh, olipas jääkaapissa hirveästi kypsiä banaaneja! Kyllä, jääkaapissa. Olen huomannut, että banaanit säilyvät siellä jopa parikin viikkoa hyvänä. Tosin nämä reseptiin käytetyt banaanit ovat unohtuneet jääkaappiin kuukausiksi muiden tuotteiden taakse, mutta olivat yllättäen täysin käyttökelpoisia.

Banaanit tuottavat runsaasta etyleeniä, joten niitä ei kannata sijoittaa muiden helposti kypsyvien hedelmien viereen. Muovipussi on hyvä tapa estää etyleenin leviäminen, kunhan ei sulje sitä tiiviisti.

Sitten ylikypsien banaanien kimppuun. Perinteisin tapa on valmistaa banaanikakku, mikä yleensä tulee ensimmäisenä  mieleen. Se on kuitenkin isotöinen ja kokonainen kakku syö sisäänsä vain vähän banaania. Nyt kuitenkin tehdään toisin, sellainen resepti, missä banaani on pääosassa. Tämä resepti on muunnos banaaniletuista, joten on varmaan tuttu juttu monille.

Kaikki ainekset heitetään tehosekoittimeen ja annetaan pyöriä tasaiseksi massaksi. Pannaritaikina kaadetaan uunissa kuumennettuun uunivuokaan tai valurautapannulle, joka sopii tähän ehkä kaikkein parhaiten. Se varastoi lämpöä ja saa taikinan sihahtamaan, näin syntyy rapea pohja. Kokeilin pannaria ilman kanelia ensimmäisellä kerralla ja sekin toimii todella hyvin, mutta kaneli toi mukavan lisän.

Banaanipannari

Ainekset

2 kpl
banaania
2 kpl
kananmunaa
1 tl
leivinjauhetta
1 tl
vaniljasokeria
1/4 tl
kanelia
1/4 tl
suolaa
1 rkl
öljyä
Muut ainesosat
tilkka öljyä voiteluun

Tee näin:

Voitele noin 25 x 25 cm vuoka tai valurautapannu öljyllä. Laita se uuniin ja käännä uuni 225 asteeseen.

Kuori ja pilko banaanit tehosekoittimeen. Lisää päälle kananmunat, leivinjauhe, vaniljasokeri, suola, kaneli ja öljy.

Anna seoksen pyöri hetki, jotta massasta tulee täysin sileää. Vaihtoehtoisesti voit käytää sauvasekoitinta.

Ota pannu/vuoka uunista, kun uuni on lämmennyt. Kaada pannukakkutaikina kuumalle pannulle ja laita takaisin uuniin. Paista noin 10-12 minuuttia.

Tarjoile esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa. 

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *