Onnea nikkaroimassa
Onnea nikkaroimassa

Nää leikkis nyt kotia

Ulkovaatteet jätetään eteiseen, ja talvipäivästä astutaan sisään lämpimään taloon. Pönttöuuniin sytytetään heti tulet. Keittiössä valmistuu herkullinen päivällinen, joka nautitaan ruokailuhuoneessa jäistä järveä ikkunasta ihaillen. Illan hiipiessä päästään saunan lauteille fiilistelemään.

Talolla oleilu sujuu jo periaatteessa näin, PAITSI ETTÄ: talon eteisverannalle noustaan vielä trukkilavoista tehtyjä ”ulkoportaita pitkin”, eteiseen tullessa takit rytätään sen ainoan huonekalun, korisohvan päälle. Pönttöuunin edessä voi kyllä katsella tulta, mutta olohuoneen sohva on vielä muoveissa ja uunin edestä puuttuvat lattiapellit. Keittiö on ihana, ja siellä kokkailu sujuu, MUTTA maiseman ihailua ruokailuhuoneesta häiritsee ”hiukkasen” se, että ikkunoista puuttuvat vielä peitelistat (ne ovat varastoituna läjään ruokapöydän viereen), ja katse osuu jatkuvasti ikkunoiden kirkkaan vihreisiin tiivisteteippeihin.

Ja juu, illalla saunan lauteille voi toki mennä istuskelemaan, mutta kiukaasta puuttuvat vielä kivet. Niin, ja illan edelleen pimetessä emme suinkaan käperry puhtaisiin lakanoihin uudessa makuuhuoneessamme, vaan suuntaamme taas auton kohti moottoritietä ja kaupunkia. Ja aina se kirpaisee, lähtee talolta edelleen pois.

Että näin voisi humoristisesti kuvailla meidän visiittejä talolla. Minä ja lapsemme olimme taas muutama päivä sitten päiväreissulla mieheni mukana, joka yrittää 3-vuotiaamme uhmapuuskien keskellä ja muun perheen perussäädön keskellä saada näinä päivinä jotain, kuten listojen laittoa tai lamppujen kiinnitystä kattoon, aikaiseksi. Aika heikolla menestyksellä yleensä, ja siksi jäämmekin lapsen kanssa raksapäivinä edelleen usein kaupunkiin.

Mutta kuten huomaatte, talon fasiliteetit ovat jo hyvin lähellä valmista asumusta. Ja joka kerta talolla käydessä on ihanaa fiilistellä pieniäkin edistysaskelia – nyt kun tehdään kuitenkin jo viimeistelyä. Puhumattakaan pihapiirin iloista, jotka ovat kerrostaloasujalle jotakin aivan uutta ja ihmeellistä. Suurella pihalla voi peuhata mielin määrin lumessa, järven jäällä seuraamme hiihtäjien taivalta ja moottorikelkkojen ajoa (hyvin eksoottista, näin kaupunkilaisen silmin :). Jokaikinen naapuri, joka kulkee talon ohi, jää juttelemaan mukavia. Suorastaan hämmentävää. Samalla kuulee myös naapuruston kuulumisia.

Talolla on siis sangen hauskaa ja helppoakin leikkiä kotia, muttei tätä nyt siltikään toivo jatkuvan enää kovin kauaa. Minkälaisia kokemuksia teillä on puolivalmiissa talossa oleilusta?

Kaunista viikkoa!

-Henna

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *