Kesäkukkien rentoa ruukkukasvatusta

Lomailimme viime viikon Kreikassa, ja hullaannuin taas jälleen kerran Joonianmeren sinisyydestä, rauhallisesta meiningistä ennen varsinaista turistikautta – ja ennen kaikkea alkukesän vehreydestä ja kukkaloistosta.

Olemme tehneet ennenkin näitä keväisiä Kreikan reissuja, mutta vasta tällä kertaa tajusin, mikä minua on aina niin viehättänyt täkäläisten tavassa istuttaa kukkia. Satumaisissa, usein romanttisen ränsistyneissä puutarhoissa ja valurautaparvekkeilla mikään ei ole niin justiinsa: kaikenväriset kukkalajikkeet saavat kasvaa hujan hajan eriparisissa ja eriväririssä ruukuissa (jotka eivät edes välttämättä sovi milläään tavoin yhteen!). Tämä tyyli kuvastaa ihanasti asukkaidensa sielunelämää, iloista sen pitää olla, eikä elämää (varsinkaan kukkien istutusta) tarvitse ottaa liian vakavasti. Tässä olisi ainakin allekirjoittaneella paljon oppimista! Elämässä on tarpeeksi paljon velvollisuuksia, rutiineja ja sääntöjä. Miksi pihankin pitäisi olla järjestelmällinen ja monotoninen?

Reissun aika tuli sellainen fiilis, että nyt tekisi itsekin mieli sirotella eriparisia ruukkuja talomme ulkoportaille, verannalle ja puutarhaan, ja istuttaa niihin ilman stressiä vain kaikkein kauneimpia, vaikkapa vain yksivuotisia lajikkeita. Ne saisivat kukoistaa tämän kesän – ja ensi suvena olisi jonkun muun ihanuuden vuoro. Yhteen ruukkuun voisi kreikkalaiseen tyyliin istuttaa jopa pari erilaista lajiketta 🙂

Mitäköhän lajikkeita näihin eriparisiin villiruukkuihini laittaisin? Ainakin jotain ihanan rönsyilevää, kuten ruusunnuppu-pelargoneja tai purppuraisia petunioita, lisäksi pitäisin daalioista, pelargoneista ja herkistä kesäkynttilöistä. Olisi myös hauskaa kantaa ulos joku talvisin sisällä viihtyvä viherkasvi kuten palmu tai oliivipuu. Hyviä vinkkejä kesäkukkien kasvattamiseen aion poimia esimerkiksi täältä. Samoin, muutama viikko sitten postailin blogissa ihan uuden Taimi-puutarhakirjan tekijältä Hanna Marttiselta vinkit aloittelevalle viherpeukalolle.

Toivotaan, että sää tästä taas lämpenee, ja kesä pääsee kunnolla alkamaan!!

Kukkaenergiaa viikonloppuusi <3

Kommentit (2)
  1. Oi, kuinka ihania kuvia!!:) Kyllä kasvit tuovat niin paljon viihtyvyyttä, ihan ehdottomasti! Me asutaan pienessä kerrostaloasunnossa ilman omaa pihaa tai parveketta, mutta ostettiin alkukeväästä eka viherkasvi, ja innostuttiin siitä niin paljon! 🙂 Siitä saimme inspiraatiota muuhunkin sisustukseen, ja spesiaalimpina päivänä tai suursiivouksen jälkeen ostetaan myös välillä leikkokukkia piristykseksi.
    Mukavaa sunnuntaita!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    1. Yhdestä kasvista se lähtee!! Ihanaa kesää ja kaikkea hyvää teille <3 Henna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *