Tapasilta ja espanjalaiset lihapullat

 

Kesälomalla, kun oli runsaasti aikaa halusin yhtenä iltana tehdä tapaksia pöydän täydeltä. Tapasilta saavutti yllättäeni suuren suosion myös lasten keskuudessa. Tänä viikonloppuna lapset pyysivät, että järjestäisimme taas tapasillan. Tapakset ovat minun ja mieheni lempiruokaa, joten meitä ei tarvinnut paljoa taivutella. Jääkaapissa oli paketti jauhelihaa, joten päätin valmistaa espanjalaisia lihapullia. Espanjalaiset lihapullat onnistuivat hyvin ja olivat ihanan mausteisia. Syksyn lähestyessä hurjaa vauhtia maistuivat hiukan tuliset lihapullat ihanilta viileänä syysiltana. Seuraavana päivänä h

Tapaspöydän muut tapakset valmistettiin hyväksi havaituilla ja jo blogista löytyvillä resepteillä.

Tapaspöydässä oli tarjolla espanjalaisten lihapullien lisäksi:

Näiden tapasten lisäksi oli tarjolla cantalopemeloonilohkoja, joiden ympärille oli kiepautettu savustettua ilmakuivattuakinkkua. Nämä herkut maustettiin vielä mustapippurilla, suolalla ja oliiviöljyllä. Grillasimme myös halloumia, joka on lasten suuressa suosiossa.

Blogista löytyy vielä reseptit näihin herkullisiin tapaksiin:

Espanjalaiset lihapullat

Ainekset (4 annosta)

400 g
naudan jauhelihaa
2 kpl
maalaisleipä viipaletta
3/4 dl
lihalientä
1 kpl
sipuli kuutioituna
2 kpl
valkosipulinkynsiä hienonnettuna
1 rkl
öljyä kuullottamiseen
½ dl
punaviiniä
1 tl
paprikajauhetta
1/4 tl
jauhettua kanelia
½ tl
suolaa
1/4 tl
mustapippuria myllystä
½ dl
hienonnettua lehtipersilijaa
Tomaattikastike
1 dl
punaviiniä
400 g
tomaattimurskaa
1½ dl
paseerattua tomamaattia
1 tl
sokeria
1 tl
paprikajauhetta
1/4 tl
jauhettua kanelia
½ tl
suolaa
1/6 tl
chilihiutaleita
1/4 tl
mustapippuria myllystä
Viimeistelyyn
½ dl
hienonnettua lehtipersilijaa
45 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 15 min

Tee näin:

Revi maalaisleipä palasiksi kulhoon. Kaada leipäpalojen päälle lihaliemi ja anna turvota.

Kuumenna pannulla öljy ja kuullota sipulikuutioita hetki. Lisää pannulle hienonnettu valkosipuli ja kuullota vielä hetki.

Lisää pannulle ½ dl punaviiniä ja anna kiehahtaa. Lisää sipuliseos ja jauheliha kulhoon.

Lisää kulhoon vielä kaneli, paprikajauhe, suola, mustapippuri ja hienonnettu persilija.

Sekoita lihapullamassa hyvin.

Lisää pannuun, jossa paistoit sipulit punaviini ja kuumenna kiehuvaksi.

Lisää pannulle tomaattimurska ja paseerattu tomaatti. Kuumenna kiehuvaksi.

Mausta tomaattikastike paprikajauheella, kanelilla, sokerilla, suolalla, chilillä ja mustapippurilla.

Pyöritä lihapullamassasta lihapullia ja laita ne kypsymään tomaattikastikkeeseen.

Anna lihapullien kypsyä tomaattikastikkeessa kannan alla miedossa lämmössä noin 15 minuuttia.

Viimeistele espanjalaiset lihapullat hienonnetulla persilijalla.

ruoka jauheliha
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *