Paistetut suppilovahverot ja marinoidut belugalinssit

Kävimme lauantaina torilla ja oli ihan pakko ostaa suppilovahveroita. Rakastan marinoituja belugalinssejä ja tällä kertaa marinoin belugalinssit salsa verde -kastikkeessa. Vitsit miten hyviä marinoiduista belugalinsseistä tuli. Blogista löytyy myös toinen resepti marinoituihin belugalinsseihin.

Päivälliseen tuli myös paahdettuja palsternakkoja ja porkkanoita. Jääkaapin kätköistä löytyi myös manchegojuustoa ja lisäsin sitä lastuina annokseen. Herkullisen kasvisruoka-annoksen viimeisteli tietysti paistetut suppilovahverot. Kasvisruoka-annos oli ehdottomasti tämän vuoden lihattoman lokakuun parhaimmistoa, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Suppilovahverot ja marinoidut belugalinssit

Ainekset

1 l
tuoreita suppilovahveroita
1 rkl
voita paistamiseen
1 kpl
annos paahdettuja palsternakkoja ja porkkanoita (linkki reseptiin ohjeessa)
100 g
manchego juustoa
3 dl
belugalinssejä
1 kpl
kasvisliemikuutio
Salsa Verde -marinadi
1½ dl
tuoretta basilikaa hienonnettuna
1 dl
tuoretta lehtipersilijaa hienonnettuna
½ dl
tuoretta minttua hienonnettuna
2 rkl
kapriksia
1 kpl
valkosipulin kynsi hienonnettuna
2 tl
Dijon-sinappia
1 rkl
valkoviinietikkaa
1 dl
neitsyt oliiviöljyä
½ tl
suolaa myllystä
1/4 tl
mustapippuria myllystä
Muut ainesosat

Tee näin:

Valmista annos paahdettuja palsternakkoja ja porkkanoita. Resepti löytyy linkistä.

Keitä belugalinssit pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää keitinveteen kasvisliemikuutio. Valuta keitetyt belugalinssit hyvin.

Valmista salsa verde mittaamalla kaikki ainekset korkeareunaiseen kulhoon ja soseuttamalla sauvasekoittimella karkeaksi tahnaksi.  Sekoita salsa verde belugalinssien joukkoon. Peitä kulho kelmulla ja belugalinssit jääkaappiin maustumaan.

Puhdista suppilovahverot. Kuumenna pannu kuumaksi ja paista suppilovahverot rapeiksi voissa pannulla.

Laita belugalinssit tarjoiluvadin pohjalle ja nosta paahdetut palsternakat sekä porkkanat pinnalle.

Lisää paistetut suppilovahverot. Leikka manchegojuusto lastuiksi ja lisää annokseen.

Koristele annos halutessasi tuoreilla yrteillä. Tarjoile heti.

Paahdetut palsternakat ja porkkanat

Ainekset

3 kpl
pieniä palsternakkoja
3 kpl
suuria porkkanoita (esim. keltaisia)
3 rkl
oliiviöljyä
2 rkl
tuoreita timjamin lehtiä
1 rkl
tuoretta rosmariiniä hienonnettuna
½ tl
suolaa myllystä
1/4 tl
mustapippuria myllystä
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuori palsternakat ja leikkaa pituussuunassa neljään osaan. Kuori halutessasi porkkanat ja leikkaa myös pituussuunnassa neljään osaan.

Levitä palsternakat ja porkkanat uunipellille.

Ripottele pinnalle oliiviöljy. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä.

Paahda palsternakkoja ja porkkanoita uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia kunnes ovat kypsiä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *