Paahdetut uudet perunat ja grillattu parsa

height=”751″ width=”500″>

Keväisin aina päätän, että ulkolaisia uusia perunoita en osta koska niiden maku vain ei ole verrattavissa suomalaisiin uusiin perunoihin. Ruotsalaiset uuden perunat pääsevät sentään jo aika lähelle. Jokaikinen kevät ulkolaisia uusia perunoita tulee silti ostettua, kuten tänäkin viikonloppuna. Tällä kertaa uudet perunat olivat erityisen mauttomia ja vetisiä. Päätin pelastaa tilanteen ja luottaa keittiötotuuteen paahtamalla maku paranee. Ja niin se vaan kummasti parani tälläkin kertaa.

Keitin uusia perunoita noin 5 minuuttia, jonka jälkeen puolitin uudet perunat. Uusien perunoiden pinnalle ripottelin rosmariinia, sormisuolaa ja oliiviöljyä. Paahdoin uusia perunoita uunissa, kunnes niiden pita oli saanut väriä. Lopputulos oli oikein onnistunut. Paahdettujen uusien perunoiden kera tarjolla oli grillattua parsaa, hollandaise -kastiketta ja salviamarinaadissa marinoitua sekä grillattua broileria.

Kuorin parsat ja poistin parsojen tyvestä puumaisen osan. Hiukan öljyä parsojen pintaan ja grilliin. Mausteeksi suolaa ja mustapippuria. Yksinkertaista ja niin hyvää. Parsojen ympärille voi hyvin myös kiepauttaa pekonia tai ilmakuivattua kinkkua. Parsat voi hyvin paahtaa myös uunissa.

height=”751″ width=”500″>

Paahdetut uudet perunat

Ainekset

1 kg
uusia perunoita
2 rkl
tuoretta rosmariiniä hienonnettuna
0
oliiviöljyä
0
sormisuolaa
0
mustapippuria myllystä
Muut ainesosat

Tee näin:

Pese uudet perunat. Keitä uusia perunoita noin 5 minuutin ajan. Leikkaa uudet perunat puoliksi ja laita uunivuokaan. Hienonna rosmariini. Levitä oliiviöljyä sudilla uusien perunoiden pintaan. Ripottele uusien perunoiden päälle hienonnettua rosmariinia ja sormisuolaa. Mausta vielä mustapippurilla. Paahda uusia perunoita uunissa 225 asteessa noin 20-30 min tai kunnes perunat ovat saaneet hiukan väriä. Tarjoile esimerkiki grillatun broilerin ja parsan kera.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *