Paahdettu Ruusukaalisalaatti

height=”677″ width=”452″>

Jossain tuli vastaan ruusukaalisipsit ja sen pohjalta innostuin kokeilemaan ruusukaalin lehtien paahtamista uunissa. Täytyy tunnustaa, että tuli muutamaan kertaan kirottua koko idea ruusukaalien lehtiä irroitellessa. Maku tosin oli aivan mahtava, joten taidan toistekkin kokeilla kärsivällisyyttäni ja irroitella ruusukaalien lehdet.

Syksyn aikana olen ihastunut wasabi-rucolaan. Tässä rucolassa on todellakin sitä sinappista makua ja potkua. Suosittelen siis lämpimästi kokeilemaan. Wasabi-rucola pysyi myös hyvänä vaikka osa salaatin aineksista oli lämpimiä. Paahdettuun ruusukaalisalaattin tuli myös paistettuja pekonikuutioita, appenzeller juustoa kuutioituna ja pikamarinoituja punasipulin renkaita.

Appenzeller juuston voi hyvin korvata jollain toisella vahvalla juustolla, esim. mustaleima emmentaalilla. Salaatin kastike valmistui lisäämällä valkosipulia ja dijon sinappia punasipuli renkaiden marinointiliemeen. Miltei täydellinen talvinen salaatti, suosittelen kokeilemaan ainakin ruusukaalin lehtien paahtamista. Kannattaa tosin vahtia uunia kärppänä etteivät ruusukaalin lehdet pääse palamaan.

height=”472″ width=”349″>

Paahdettu Ruusukaalisalaatti

Ainekset

400 g
ruusukaaleja (yksi rasia)
0
oliiviöljyä
0
suolaa
0
mustapippuria myllystä
0
wasabi-rucolaa ruukullinen
100 g
appenzeller juustoa
5 kpl
pekonisiivuja
1 kpl
punasipuli
½ dl
neitsyt oliiviöljyä
1 rkl
valkoviinietikkaa
2 tl
hunajaa
0
mustapippuria myllystä
1 kpl
valkosipulin kynsi hienonnettuna
0
suolaa
2 tl
dijon sinappia
Muut ainesosat

Tee näin:

Aloita salaatin valmistus marinoimalla punasipuli. Kuori punasipuli ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Sekoita keskenään neitsyt oliiviöljy, valkoviinietikka, hunaja, suola ja mustapippuri. Laita punasipulirenkaat ja marinadi kannelliseen astiaan. Sulje kansi ja ravista muutaman minuutin ajan. Anna maustua vähintään 15 minuutin ajan.

Poista ruusukaaleista kanta ja huonot uloimmat lehdet. Irroita ruusukaalien lehdet ja laita ne suureen uunivuokaan tai pellille. Ripottele päälle oliiviöljyä, mausta suolalla ja mustapippurilal. Paahda ruusukaalin lehtiä 225 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia tai kunnes lehdet ovat saaneet sopivasti väriä.

Kuutioi pekoni ja paita rapeaksi pannulla, nosta pekonikuutiot talouspaperin päälle valumaan. Kuutioi appenzeller juusto. Voit halutessasi käyttää myös muuta vahvaa juustoa esim. mustaleima emmentaalia. Sekoita paahdetut ruusukaalin lehdet, wasabi-rucola, appenceller juusto kuutiot ja marinoidut punasipulirenkaat keskenään.

Valmista salaatinkastike lisäämällä punasipulien marinointiliemeen hienonnettu valkosipuli ja dijon sinappi. Sekoita hyvin ja ripottele salaatin pinnalle, tarjoile heti.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *