Lasten toiveesta: Kana-nuudelisalaatti

Sain jokin aikaa sitten tiukan vaatimuksen meidän vauhtikolmikolta, nuudelisalaattia oli saatava ruoaksi. Kukaan kolmesta ei osannut selitää mitä se vaadittu nuudelisalaatti mahtaisi sisältää, mutta sitä nyt oli vain saatava. Kukaan kolmikosta ei kuulemma ollut sellaista koskaan edes maistanut tai edes nähnyt. No ainakin oli suht vapaat kädet toteutuksen suhteen.

Valitsin salaattiin broilerin paistileikkeitä (broilerin reisilihaa), jotka ovat meillä lasten suosikkeja. Kuivempaa rintafilettä on heille ihan turha yrittää edes tarjota. Salaattiin valitsin myös meillä yleisesti käytettyjä vihanneksia. Lapsiperheissä usein joku tykkää joistain vihanneksista ja toiset taas toisista. Helpoimmalla siis yleensä pääsee, kun tarjoaa kaikki salaattiainekset salaattibuffetin tyyliin erikseen ja näin kaikki saavat koota haluamansa annoksen.

Meillä lapset ovat vielä suht pieniä, joten ruokaa ei voi kovin tuliseksi vielä maustaa. Aikuiseen makuun sopivia annoksia saa helposti lisäämällä chilikastiketta esim. sriracha -kastikketta omaan annokseen jälkikäteen. Jos teillä kaikki tykkäävät jo tulisesta ruoasta, voi salaatinkastikkeeseen lisätä yhden tuoreen chilin hienonnettuna.

Nuudelisalaatti oli lasten keskuudessa hitti ja sitä onkin pyydetty pian uudestaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavia vaatimuksia.

Kana-nuudelisalaatti

Ainekset

250 g
täysjyvä munanuudeleita
400 g
broilerin paistileikkeitä (myös rintafileet käyvät)
1 rkl
rypsiöljyä
0
suolaa
0
mustapippuria myllystä
3 kpl
pokkanoita
½ kpl
kurkku
1 kpl
suippopaprika
Kastike
½ dl
soijaa
1 kpl
limen mehu
2 rkl
seesamiöljyä
1 rkl
tuoretta inkivääriä (raastettuna)
1 kpl
valkosipulinkynsi
2 rkl
seesaminsiemeniä
1 0
tuoretta korianteria (ruukullinen)
Tarjoiluun
0
Sriracha -kastiketta
Muut ainesosat

Tee näin:

Mausta broilerin paistileikkeet suolalla ja pippurilla. Kuumenna pannussa öljy, paista broilerin paistileikkeet molemmilta puolilta kypsiksi. Anna jäähtyä ainakin 15 minuuttia, viipaloi ja nosta tarjoiluastiaan.

Kuori porkkanat. Leikkaa porkkanat, kurkku ja paprika ohuiksi tikuiksi. Asettele tarjoiluvadille.

Valmista kastike. Sekoita soija, limen mehu ja seesamiöljy hyvin keskenään. Lisää kastikkeeseen raastettu inkivääri. Hienonna valkosipulinkynsi sekä tuore korianteri ja lisää kastikkeeseen. Paahda seesaminsiemeniä kuivalla ja kuumalla pannulla muutama minuutti. Anna jäähtyä hiukan ja lisää kastikkeeseen.

Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta hyvin. Laita nuudelit salaattikulhoon ja kaada kastike joukkoon. Sekoita hyvin. Nosta kaikki tarjoiluastiat pöytään. Kaikki voivat koota mieluisensa annoksen. Tarjoile sriracha -kastikkeen kera.

Kommentit (2)
  1. sari kalliomäki
    28.9.2014, 16:14

    Ihana toive :), sulla on vielä helppoa tuo toiveiden toteuttaminen, jos lapsukaiset eivät osaa vaatia jotain tiettyä juttua, meillä taas tulee vaatimuksia suoraan netistä tai jostain kaverilla maistetuista jutuista. Tosin pojat on onneksi niin isoja, että välillä voi sanoa että tehkää itte ja sitten pääsee itse maistelijaksi.

  2. Tuota aikaa odotellessa :). Taidan silloin minäkin sanoa, että tehkää itse :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *