Kana-Lehtikaalisalaatti

Tammikuussa kauppoihin ilmeistyi kotimaista lehtikaalia ruukussa. Tykästyin uutuuteen kovasti ja ruukkulehtikaalia löytyykin meidän keittiöstämme säännöllisesti. Aiemmin käytin lehtikaalia couscousiin, tällä kertaa päätin tehdä salaatin. Lopputuloksena oli täyttävä ja herkullinen salaatti, joka maistui erinomaisesti myös rakaalle siipalleni. Pekonilla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa.

Ruukussa kasvatettu lehtikaali on paljon pehmeämpää kuin irtolehtinä myytävä, joten se sopii erinomaisesti käytettäväksi raakana salaatteihin. Viime vuonna yritin esikasvattaa lehtikaalin taimia, mutta huonolla menestyksellä. Ainoa kunnolla kasvamaan lähtenyt lehtikaalin alku päätyi koristamaan prinsessojen hiekkakakkua ja raaka-aineeksi mutavelliin ennen kuin ehti lautaselle asti. Jospa tällä kertaa ostaisi vain ruukkulehtikaalin kaupasta ja pistäisi maahan.

 

Kana-Lehtikaalisalaatti

Ainekset

300 g
broilerin rintafileitä tai paistileikkeitä
100 g
pekonia
4 kpl
kananmunaa
0
ruukullinen lehtikaalia
3 kpl
tomaattia
½ kpl
kurkku
1 kpl
suippopaprika
0
pieni punasipuli
½ kpl
sitruunan mehu
70 g
aurajuustoa
Salaatinkastike
3 rkl
oliiviöljyä
1 rkl
punaviinietikkaa
2 tl
dijon sinappia
0
ripaus sokeria
0
suolaa
0
mustapippuria
Muut ainesosat

Tee näin:

Paista broilerin rintafileet tai paistileikkeet tilkassa öljyä kypsiksi, mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä sivuun odottamaan. Paista pekonit rapeiksi ja nosta valumaan talouspaperin päälle. Keitä kananmunat kypsiksi ja anna jäähtyä hetki.

Kuori punasipuli ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Laita kulhoon ja kaada sitruunamehu päälle, anna maustua salaatin teon ajan. Huuhtele lehtikaali ja asettele salaattikulhoon. Jos käytät irtolehtikaalia poista lehtiruodit. Lohko tomaatit, kuutioi kurkku ja viipaloi paprika. Lisää kasvikset ja punasipuli salaattiin.

Viipaloi broilerin fileet ja pilko pekoni pienemmiksi paloiksi, lisää salaattiin. Kuori kananmunat ja leikkaa lohkoiksi, lisää salaattiin. Murustele aura salaattiin.

Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki ainekset hyvin keskenään. Ripottele kastike salaatin pinnalle.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *