Broilerisalaatilla täytetyt avokadot

Kaupallinen yhteistyö: Jalostaja

Helpot ja nopeat ateriat nousevat arvoonsa viisihenkisen lapsiperheen arkea pyörittäessä. Ilahduin, kun sain kokeiltavaksi Jalostajan broilersäilykkeitä. Olen nimittäin ollut hieman kateellinen niille, jotka voivat helpottaa arkea tonnikalasäilykkeillä. Meillähän niitä ei voida allergioiden takia käyttää. Broilersäilykettä pystyy hyödyntämään mielestäni samoihin helppoihin ja terveellisiin ruokiin kuin tonnikalaakin. Broilersäilyke sopii käytettäväksi niin kylmissä kuin lämpimissä ruuissa.

Broilersäilykettä olen lisännyt etäpäivänä nopeasti kasattuun lounassalaattiin ja syönyt jopa suoraan purkista salitreenin jälkeen. Lapset haluaisivat kokeilla broilersäilykettä pizzaan, joten jäämme odottamaan seuraavaa pizzaperjantaita. Broilersäilykettä löytyy veteen ja rypsiöljyyn säilöttynä. Säilyke on täysin kotimaisista broilereista valmistettua, sekä hyvin proteiinipitoista ja vähärasvaista.

Valmistin broilersäilykkeestä nopean ja helpon broilerisalaatin. Broilerisalaattiin tuli tietysti broilersäilykettä, turkkilaista jogurttia, paprikaa, punasipulia, korianteria ja mausteeksi sriracha-kastiketta. Broilersalaatilla täytin avokadon puolikkaat ja viimeistelin annoksen sriracha-kastikkeella sekä tuoreella korianterilla. Nopeasti ja helposti saa siis hyvin näyttäviä annoksia aikaiseksi. Broilersalaatilla täytetyt avokadot maistuivat erinomaisilta ja keräsivät kehuja.

Käytin broilerisalaattia myös wrappien täytteenä. Täysjyvätortillat täytin broilersalaatilla, kaalilla, porkkanalla, baby pinaatilla ja maustoin taas sriracha-kastikkeella. Broilerwrapit voi broilerisalaatin lisäksi täyttää makunsa mukaisilla kasviksilla. Wrapit sopivat hyvin myös töihin lounasevääksi.

Tykästyimme koko perhe broilersäilykkeisiin. Säilykkeet ansaitsevat paikkansa kuiva-ainekaapissa ja helpottavat jatkossakin perheemme arkea.

Broilerisalaatilla täytetyt avokadot

Ainekset (4 annosta)

1 tlk
Jalostajan broilersäilyke (vedessä tai öljyssä)
2 kpl
avokadoa
½ kpl
limen mehu puristettuna
4 rkl
turkkilaista jogurttia
2 rkl
punasipulia hienonnettuna
½ kpl
valkosipulinkynsi hienonnettuna
½ kpl
vihreä paprika kuutioituna
½ kpl
punainen paprika kuutioituna
2 tl
sriracha-kastiketta
1/4 tl
mustapippuria myllystä
3/4 dl
tuoretta korianteria hienonnettuna
Tarjoiluun
1 tl
limen mehua
2 tl
sriracha kastiketta
2 rkl
tuoretta korianteria
30 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 15 min

Tee näin:

Valmista ensin broilerisalaatti. Valuta broilerisäilyke hyvin ja laita kulhoon. Lisää kulhoon turkkilainen jogurtti ja limen mehu, sekoita hyvin.

Lisää kulhoon kuutioitu paprika, hienonnettuna punasipuli ja valkosipuli. Mausta broilerisalaatti sriracha-kastikkeella, tuoreella korianterilla ja mustapippurilla.

Anna broilerisalaatin maustua jääkaapissa noin 15 minuuttia. Tarkista broilerisalaatin maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

Puolita avokadot ja poista kivi. Ripottele avokadojen pinnalle hiukan limen mehua ehkäisemään tummumista.

Laita avokadot tarjoiluvadille ja lusikoi broilerisalaattia avokadon puolikkaiden päälle.

Viimeistele annokset sriracha kastikkeella ja tuoreella korianterilla.

Tarjoile broilerisalaatilla täytetyt avokadot heti.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *