Vartin pikajuustokakku

pikajuustokakku

Vartin pikajuustokakku on juuri se mitä me kiireen keskellä jaksetaan leipoa. Juhannus onkin jo tällä viikolla, ja jos sinullakin pitää kiirettä tai haluat vain päästä helpolla (mikä on täysin hyväksyttävää), tämä voisi sopia sinulle. Meidän pikajuustokakku maistuu raikkaalta limeltä ja mintulta. Pikajuustokakun idea on siis koota isoon tai pieneen astiaan juustokakun ainekset, itse massa sekä keksit (tai vaikka kakkupohjaa) kauniisti. Parasta helppouden ja nopeuden lisäksi tässä on se, että voit tehdä tästä juuri omaan makuusi sopivan. Lisää marjoja tai hedelmiä, vaihda keksit suklaisiin tai aiemmin mainitsemaani kakkupohjaan. Mahdollisuudet ovat rajattomat!

Ollaan aiemminkin tehty vähän vastaavia herkkuja, kuten nämä kirsikkaiset juustokakkupurkit tai nämä oreopurkit. Ja pakko myöntää että tälläiset helpot herkut, varsinkin kesäisin ovat meidän suosiossa. Jo pelkästään siksikin että meidän keittiö on aina toukokuusta syyskuuhun todella lämmin.

pikajuustokakku

Hei, ja tämäkin resepti on tehty taas yhteistuumin ihanan Sweet Food O’Mine Sarin kanssa. Sarin blogista löytyy tänään resepti vähän samanlaista makumaailmaa sisältävään kesäiseen Hugo-drinksuun (mikä on muuten yksi Jonnan suosikeista). Eli mikäli ihana kesäinen drinkkiresepti kiinnostaa, klikkaa itsesi reseptiin tästä!

vartin pikajuustokakku

pikajuustokakku

Tämänkertainen vartin pikajuustokakku koristeltiin limeraasteella, tuoreella mintulla sekä syreeninkukilla mitä löytyi vielä omalta pihalta. Tähän olisi hyvin sopinut myös tuoreet mansikat, mutta mentiin vähän simppelimmällä tyylillä tällä kertaa. Syksyiseen versioon voisi laittaa omenaa ja kanelia, tai kokeilla vaikkapa porkkanakakkuversiota. Mutta ehkä ei puhuta syksystä vielä näin juhannuksen kynnyksellä…

Seuraa meitä myös instagramissa @drjinna

Raikas pikajuustokakku vartissa

Ainekset (4 annosta)

8
keksiä (esim.kaura tai digestive)
2 dl
vispikermaa
1 rkl
vaniljasokeria
200 g
tuorejuustoa (notkistettuna)
2 rkl
limecurdia
½
limen kuoriraaste ja mehu
(tuoretta minttua joukkoon/koristeluun)
15 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

  1. Ota valmiiksi isompi kulho tai neljä pientä annospurkkia/lasia. Murskaa niiden pohjalle keksiä tai kakkupohjaa.
  2. Vaahdota kerma vaniljasokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi yleiskoneessa tai käsivatkaimilla. Lisää sitten joukkoon hiukan notkistettu tuorejuusto, limecurd, limemehu sekä limeraaste. Sekoita ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa curdia lisää tuomaan makeutta. Voit vielä lisätä juustokakkuun tuoretta minttua silputtuna.
  3. Annostele purkkeihin lusikoimalla tai pursottamalla. Koristele keksimurulla sekä limeraasteella.
  4. Purkit säilyvät hyvänä kelmulla peitettynä seuraavaan päivään.
ruoka leivonnaiset leivonta jalkiruoat
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *