Sitruuna-mustikkakakku – Juhannuskalenteri luukku 16

sitruunamustikkakakku

Sitruuna ja mustikka on ihana yhdistelmä, joten tänään luukusta paljastuu tämä herkullinen sitruuna-mustikkakakku. Kakun seassa on myös unikonsiemeniä tuomassa pientä suutuntumaa ja onhan ne kauniita kakkupohjan seassa! Kakku sai pinnallensa raikkaan sitruunaisen kreemin minkä voit halutessasi vaihtaa vaikka tähän tuorejuustokreemiin, mikäli tavalliset kreemit ei ole mieleesi.

Tämän kakun saisi varmasti toimimaan myös muilla marjoilla maustettuna. Esimerkiksi vadelmat tai punaviinimarjat varmasti olisivat herkullisia kakkupohjan joukossa. Mansikkaa emme suosittele, sillä se sisältää niin paljon vettä ja saattaa muuttaa kakkupohjan koostumusta.

sitruunamustikkakakku

sitruunamustikkakakku

Sitruuna-mustikkakakku on jo viides kakku juhannuskalenterissa! Ei kai kakkuja voi ikinä olla liikaa, ja itse asiassa monet teistä olikin instagramin puolella toivonut lisää kakkureseptejä, joten täältähän niitä tulee. Vielä yksi olisi luvassa tämän jälkeen, tosin huomenna vuorossa on jotain viilentävää 😛 !

Sitruuna-mustikkakakku

Ainekset (15 annosta)

6½ dl
vehnäjauhoa
1 rkl
leivinjauhetta
½ tl
suolaa
4¼ dl
sokeria
1
sitruunan kuoriraaste
225 g
voita (huoneenlämpöistä)
3 kpl
kananmunaa (isoa)
2½ dl
piimää
¾ dl
sitruunamehua (1½-2 sitruunaa)
250-300 g
tuoreita mustikoita (pensasmustikat käy myös)
2 rkl
unikonsiemeniä
Sitruunakreemi
175 g
voita (huoneenlämpöistä)
6 dl
tomusokeria
3/4 dl
sitruunamehua (1½-2 dl)

Tee näin:

  1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Valmistele noin 22-24cm vuoka (tai vuoat) voitelemalla reunat ja/tai vuoraamalla leivinpaperilla.
  2. Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola. Raasta sitruunankuori ja purista sitruunamehu.
  3. Mittaa sitruunankuori sokerin kanssa omaan kulhoon ja lisää huoneenlämpöinen voi. Vaahdota kuohkeaksi vaahdoksi.
  4. Lisää kananmunat yksi kerrallaan, aina vasta kunnes edellinen on sekoittunut vaahtoon. Lisää jauhoseos ja sekoita vatkaimella kunnes se on sekoittunut vaahtoon. Lisää piimä ja sitruunamehu vähän kerrallaan samalla sekoittaen. Älä ylivatkaa ettei taikinasta tule sitkeä.
  5. Lisää varovasti mustikat ja unikonsiemenet joukkoon. Jaa taikina kahtia ja lisää kakkuvuokiin. Jos sinulla on vain yksi vuoka, paista ensin toinen osa taikinasta. Voit pitää taikinan huoneenlämmössä ensimmäisen pohjan paiston ajan.
  6. Paista noin 35-40min uunin keskitasolla. Kokeile hammastikun avulla, jääkö taikinaa siihen kiinni. Kakku on valmis jos tikku pysyy kuivana.
  7. Jäähdytä 10min ennen vuoasta irrottamista. Jäädytä pohjat kokonaan ennen kuorruttamista.
  8. Valmista kuorrute vaahdottamalla huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri keskenään. Lisää vähitellen sitruunamehu. Kuorrute on valmista kun se on kuohkeaa ja vaaleaa. Jos kuorrute on liian löysää, lisää hieman tomusokeria, jos se on puolestaan liian kovaa lisää sitruunamehua.
  9. Kuorruta kakku lisäämällä kreemiä pohjien väliin ja päälle. Koristele haluamallasi tavalla.
ruoka leivonta makeat-leivonnaiset kakut
Kommentit (6)
  1. Minkäkokoiseen vuokaan tämä on tehty? Olisi kiva jos näissä mainittaisiin vuuan koko, kun useamman kerran miettinyt pääni puhki minkä kokoiseen tekisi.

    1. Tämä onnistuu noin 22-24cm vuokaan 🙂

  2. Sitruunakreemi
    16.6.2020, 13:58

    Kuinka paljon sitruunamehua kreemissä?

    1. Voi laittaa oman maun mukaan, mutta noin 1½-2 sitruunan mehu (niistä tulee noin 3/4 dl).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *