Mustikkamurukakku

mustikkamurukakku

mustikkamurukakku

Vielä tämä ihanan mehevä mustikkamurukakku ja sitten lupaamme vaihtaa mustikoista vaikka omenoihin tältä erää. Ollaan tänä vuonna jotenkin innostuttu mustikasta entistä enemmän ja sehän on vaan hyvä! Kotimaiset marjat ehdottomasti kunniaan myös leivonnassa. Tämä mustikkamurukakku on pyörinyt mielessä siitä saakka, kun keväällä maistoimme kaupan pullahyllyltä ostettua vähän vastaavaa (kyllä, leipuritkin ostaa valmiita herkkuja :D). Nyt vihdoin saatiin hiottua oma versio siitä ja vähän puolueellisena väitän että tämä on parempaa! Ja tätä saa vielä vähän lämpimänä.

Tämän kakun kanssa sopisi jäätelö sekä vaniljakastike, tai miksei joku kirpeämpikin lisuke, kuten vaikka sitruunacurd. Kuten tuossa aiemmin mainitsimmekin, tämä kakku oli vielä vähän lämpimänä aivan ihanaa ja niin mehevää. Siihen vielä päälle vähän sulava vaniljajätskipallo, nam. Ja me tiedetään että joku kysyy tätä kuitenkin, kyllä, tämän kakun voi tehdä muillakin marjoilla. Ehkä mansikkaa emme suosittelisi, sillä se on paljon vetisempi marja kuin muut. Jotenkin uskoisin että tähän kakkuun voisi myös sopia tuorejuustokuorrute, vaikka muru ei ehkä pysyisikään niin rapeana… ehkä täytyy kehitellä ensi vuodeksi jotain semmoista!

mustikkamurukakku

mustikkamurukakku

mustikkakakku

Huh. Niin älyttömän herkullista. Mustikat yhdistettynä pieneen ripaukseen kardemummaa on meidän ehdoton suosikkikombo, vaikka kyllä viimeksi leivotut sitruuna-mustikkamuffinitkin hävisi pöydältä aika ripeästi. Tähänkin reseptiin voit vaihtaa sitruunankuorta raastettuna kardemumman tilalle, jos et ole erityisesti kardemumman ystävä. Tai vaihtoehtoisesti voit antaa vaan mustikoiden olla pääosassa ja maustaa vain kevyesti vaniljasokerilla. Kaikki toimii.

Seuraa meitä instagramissa täältä @drjinna

Helppo mustikkamurukakku

Ainekset (12 annosta)

Muruseos
2 rkl
pehmeää voita
2 rkl
hienoa sokeria
2 rkl
kaurahiutaleita
½ dl
vehnäjauhoja
Kakku
120 g
voita (huoneenlämpöisenä)
2 dl
hienoa sokeria
2
kananmunaa
1 dl
maitoa (lämpimänä)
5 dl
vehnäjauhoja
1½ tl
leivinjauhetta
1 tl
kardemummaa
4 dl
mustikoita (tuore/pakaste)
1 h 20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 1 h 00 min

Tee näin:

  1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Valmistele n.22cm irtopohja tai korkeareunainen piirasvuoka vuoraamalla sen pohjan sekä reunat leivinpaperilla.
  2. Valmista muruseos nyppimällä kaikki ainekset toisiinsa kulhossa. Siirrä sivuun.
  3. Mittaa kulhoon tai yleiskoneeseen voi ja sokeri, vaahdota vatkaimilla kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.
  4. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen, muista kaapia kulhon reunat.
  5. Mittaa jauhot, leivinjauhe ja kardemumma yhteen, lisää jauhoseosta ja lämmintä maitoa vuorotellen vaahtoon, lopettaen jauhoseokseen. Vatkaa vain kunnes taikina on sekaisin, kaavi vielä reunat.
  6. Lisää mustikat kääntelemällä nuolijalla varovaisin liikkein. Varo muussaamasta mustikoita, jotta taikina ei värjäänny.
  7. Kaavi taikina valmisteltuun vuokaan ja tasoita. Ripottele pinnalle muruseos ja paista uunin keskitasolla noin 60 minuutin ajan. Kokeile kypsyyttä hammastikulla. Kakku saa olla valmiina kostea ja mehevä, mutta ei raaka. Jos kakku on vielä 60 minuutin jälkeen hieman raaka, jätä se vartiksi sammutettuun uuniin jälkilämmölle.
  8. Nosta valmis kakku huoneenlämpöön. Anna jäähtyä vartin verran ja irroita sitten varovaisesti vuoasta. Nauti heti tai jäähtyneenä.

Kakku säilyy huoneenlämmössä 1-2 päivää tai viileässä säilytettynä 3-4 päivää. Kakku olisi kuitenkin hyvä nauttia huoneenlämpöisenä, joten mikäli pidät sitä jääkaapissa, anna sen olla hetki huoneenlämmössä ennen tarjoilua.

ruoka leivonta marjat kakut
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *