Kirsikka-täytekeksit

kirsikka-täytekeksit

Kirsikka-täytekeksit on ihana herkku jokaiseen juhlapöytään vuodenajasta riippumatta. Ihanat vaniljan ja kardemumman makuiset, mureat keksit saa ihanan tummanpuhuvan kirsikkahillon sisäänsä ja ovatkin täysin vastustamattomia. Kirsikkahillon lisäksi näihin sopisi moni muukin marja-tai hedelmätäyte. Me käytimme hilloa, sillä meillä sattui olemaan sitä kaapissa, mutta normaalisti suosittelisimme aina marmeladin käyttämistä täytteenä, sillä marmeladi on usein kiinteämpää ja pitää paremmin muotonsa. Eli pysyy purtaessakin keksin sisällä eikä herkuttelijan leualla tai paidalla! 😀

Me käytiin eilen ystävän ja hänen lapsiensa kanssa Malminkartanon ompputarhalla vähän kuvailemassa ja herkuttelemassa näillä kekseillä. Ja lapsille maistuikin keksit oikein sujuvasti pienenä kuvauspalkkiona käsimallina olemisesta. Kuvattiin myös yksi toinen herkkuresepti, mutta siitä lisää ensi kuun puolella. Hyvää kannattaa aina odottaa.

kirsikka-täytekeksit

kirsikkatäytekeksit

kirsikkatäytekeksit

Kirsikka on meille rakas, mutta jotenkin harvoin käytetty raaka-aine. Täytyy ehdottomasti tehdä muutos asiaan, sillä nämäkin kirsikka-täytekeksit olivat aivan ihania. Ja joku tuossa syvän tummanpunaisessa kirsikkahillossakin viehättää silmää. Ehkä joku täytepiirakka vastaavanlaisella hillolla voisi toimia ihanasti. Jos kuitenkin ehdit jo innostua kirsikkaisesta leivonnasta, kurkkaa näiden ihanien pienien kirsikkapiiraiden herkullinen resepti.

Aivan ihana resepti, suosittelemme lämmöllä kokeilemaan jos vain kekseistä pidätte. Me leivoskelemme vielä vanhassa asunnossamme muuttolaatikoiden keskellä hetken verran ja sitten suuntaamme uuteen kotiin leipomaan lisää kesäisiä herkkuja. Ihanaa sunnuntaita kaikille sinne ruudun toiselle puolen!

Seuraa meitä myös instagramin puolella @drjinna

Kirsikka-täytekeksit

Ainekset

170 g
voita (pehmeänä)
1¾ dl
hienoa sokeria
1
kananmuna
4½ dl
vehnäjauhoja
½ dl
perunajauhoja
½ tl
leivinjauhetta
1 tl
vaniljasokeria
1 tl
kardemummaa (vapaaehtoinen)
Täytteeksi hilloa/marmeladia

Tee näin:

  1. Mittaa kulhoon voi ja sokeri, vaahdota kuohkeaksi vaahdoksi. Mittaa sillä aikaa kuivat ainekset toiseen kulhoon ja siivilöi ne.
  2. Kun voi-sokerivaahto on kuohkea ja vaalea, lisää joukkoon kananmunat (sekä aromi, jos lisäät nestemäistä) ja jatka vaahdottamista vielä hetken, kunnes kananmuna on sekoittunut kunnolla joukkoon.
  3. Lisää sitten kuivat ainekset vaahdon joukkoon kahdessa erässä. Kaavi kulhon reunat ja sekoita vielä hetki. Älä kuitenkaan ylivatkaa, ettei taikinasta tule sitkeä.
  4. Kaavi taikina leivinpaperin päälle, painele vähän alas ja paina sitten toinen leivinpaperi taikinan pinnalle. Kaulitse taikina leivinpaperien välissä muutaman millin paksuiseksi (kuten piparit) ja nosta sitten kylmään noin 3-4 tunnin ajaksi.
  5. Ota taikina jääkaapista ja irrota päällä oleva leivinpaperi. Leikkaa sitten haluamasi muotoisia keksejä (kasaa lopputaikina palloksi ja kaulitse taas paperien välissä, laita takaisin kylmään) ja paista 175 asteessa uunin keskitasolla, kunnes keksit ovat vaalean kullanruskeita. Siirrä ritilälle tai lautaselle jäähtymään ennen täyttämistä.
  6. Täytä jäähtyneet keksit lusikoimalla tai pursottamalla hilloa/marmeladia keksin keskelle, lisää sitten toinen keksi kanneksi. Älä laita liikaa täytettä, jotta keksit eivät sotke niitä syödessä.

HUOM! Mitä kylmempää keksitaikina on, sen paremmin keksit pitävät muotonsa paistettaessa!

ruoka keksit-ja-pikkuleivat leivonta makeat-leivonnaiset
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *