Kevään juhlien herkkureseptit

Kaupallinen yhteistyö: Sunnuntai

Kevään juhlakausi alkaa kiihtyä ja me suunnittelimme yhteistyössä Sunnuntain kanssa kolme herkullista reseptiä, jotka sopivat niin kevään kuin kesänkin juhlapöytiin.  Makeaksi herkuksi teimme mehevää sitruuna-vadelmakakkuja ja raikkaita trooppisia kuppikakkuja, suolaiseksi herkuksi valmistimme täyteläistä parsa-vuohenjuustogalettea!

Kaikki kolme reseptiämme on valmistettu käyttämällä suosikkijauhojamme, eli Sunnuntain erikoisvehnäjauhoja. Me leivomme sen verran usein, että kaapissamme on aina useampi paketti jauhoja. Ja ne ovat yleensä aina kyseisiä erikoisvehnäjauhoja! Sunnuntain pakkaukset ovat saaneet uudet ulkomuodot (laadukas sisältö on kuitenkin pysynyt samana!), kurkkaa kauniit, uudistetut pakkaukset täältä!

Teidän kevään ja kesän juhlien herkkujen helpottamiseksi meneillään on myös upea arvonta. Käy äänestämässä kauneinta tai herkullisinta värikattausta täältä. Ja olet mukana arvonnassa missä voit voittaa upean Electroluxin Assistent yleiskoneen! Linkin takaa huomaat, että meillä kolmella mukana olevalla blogilla oli omat teemavärimme. Meillä keltainen, Mungolife blogilla vaaleanpunainen ja Perinneruokaa PRKL blogilla vihreä! Nämä värit saivat inspiraationsa tietenkin Sunnuntain jauhopakettien väreistä!

Ja hei, kurkkaa myös Perinneruokaa PRKL-Mikan ja Mungolife-Annan upeat kattaukset ja herkut!

Mikä näistä resepteistä houkuttelee sinua eniten? Suosittelemme kokeilemaan tietenkin kaikkia, sillä ne ovat täydellisiä kevään ja kesän herkutteluun!

Sitruuna-vadelmakakku

Ainekset (15 annosta)

6½ dl
Sunnuntai erikoisvehnäjauhoja
1 dl
perunajauhoja
1 rkl
leivinjauhetta
½ tl
suolaa
225 g
Sunnuntai leivontamargariinia (huoneenlämpöisenä)
3½ dl
hienoa sokeria
2 tl
vaniljasokeria
4
kananmunaa
2½ dl
piimää/maustamatonta jogurttia
Kahden sitruunan kuoriraaste
1 dl
sitruunamehua
Kuorrute
150 g
valkosuklaata
175 g
huoneenlämpöistä voita
1 tl
vaniljasokeria
100 g
sitruunatuorejuustoa (notkistettuna)
4-5 dl
tomusokeria
+ sitruunankuorta ja elintarvikeväriä
55 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 25 min

Tee näin:

  1. Esilämmitä uuni 175 asteeseen. Valmistele kaksi 18-20cm vuokaa vuoraamalla ne leivinpaperilla tai voitelemalla ne huolellisesti (huom. jos sinulla on vain yksi vuoka, paista kakkupohjat yksi kerrallaan).
  2. Siivilöi kulhoon jauhot, leivinjauhe sekä suola. Siirrä sivuun. Mittaa toiseen kulhoon voi ja sokerit, vaahdota ne sähkövatkaimella kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi ja lisää sitten kananmunat joukkoon yksi kerrallaan. Muista kaapia aina välillä kulhon reunat.
  3. Lisää vaahdon joukkoon kuivat ainekset hellästi vatkaten. Älä ylivatkaa. Lisää sitten joukkoon piimä, sitruunamehu ja kuoriraaste, kääntele tai vatkaa huolella sekaisin.
  4. Jaa taikina kahteen osaan ja vuokaan. Paista uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä hammastikulla. Anna valmiiden kakkupohjien jäähtyä hetki ja irrota sitten varovaisesti vuoista.
  5. Valmista kuorrute. Vaahdota huoneenlämpöistä voita muutama minuutti ja lisää sitten joukkoon sula valkosuklaa koko aika vaahdottaen. Lisää sitten joukkoon tuorejuusto ja vaahdota seos kuohkeaksi. Lisää tomusokeri joukkoon varovaisesti, pienellä teholla vatkaten. Kun kaikki tomusokeri on lisätty, vaahdota täydellä teholla parin minuutin ajan. Lisää viimeisenä sitruunankuoriraaste ja väriaine (jos haluat värjätä kuorrutetta eri väreillä, jaa se kulhoihin ja värjää).
  6. Kokoa jäähtynyt kakku laittamalla noin 1-2 dl kuorrutetta kakun sisälle. Lisää kakun väliin myös kourallinen tuoreita vadelmia. Kuorruta sitten kakku lopulla kuorrutteella lusikkaa tai palettiveistä apuna käyttäen.

Parsa-vuohenjuustogalette

Ainekset (12 annosta)

3 dl
Sunnuntai erikoisvehnäjauhoja
115 g
voita (kylmänä ja kuutioituna)
½ dl
kreikkalaista jogurttia (tai piimää)
½ dl
jääkylmää vettä
2 tl
sitruunamehua
Täyte
500 g
parsaa
1 dl
vuohenjuustoa (notkistettuna)
1 dl
parmesaania (raasteena)
½ dl
mozzarellaa (raasteena)
2 rkl
oliiviöljyä
1
valkosipulinkynsi
+ pippuria ja suolaa
+ 1 keltuainen ja 1 rkl vettä kuoren voiteluun
1 h 20 min
{
AKTIIVINEN 20 min
PASSIIVINEN 1 h 00 min

Tee näin:

  1. Valmista galetten kuori nyppimällä kylmä, kuutioitu voi vehnäjauhojen sekaan isossa kulhossa. Seos on valmis kun se on murumaista. Sekoita toisessa kulhossa keskenään jogurtti, vesi ja sitruunamehu. Kaada nesteseos murun päälle ja vaivaa kiinteäksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi (tai pakkaseen vartiksi). Taikinan voi myös tehdä edellisenä päivänä.
  2. Valmistele sillä välin parsa kuorimalla ja leikkaamalla parsan “puiset” varret. Keitä kokonaisia parsoja noin 2-3 minuuttia ja sitten lisää ne kylmään veteen. Kuivaa.
  3. Sekoita juustot keskenään, lisää niiden joukkoon 1 rkl öljystä sekä valkosipulin kynsi. Notkista yhtenäiseksi massaksi. Siirrä sivuun.
  4. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kaulitse kylmettynyt taikina jauhotetulla alustalla noin 30 sentin kokoiseksi ympyräksi, siirrä sitten leivinpaperille ja pellille.
  5. Levitä juustoseos taikinalevyn pinnalle, jättäen noin 3-4 senttiä ympyrän reunoista paljaaksi. Laske kuivatut parsat juustoseoksen päälle ja käännä sitten taikinaympyrän reunat sisäänpäin varovaisesti ettei taikinaan muodostu reikiä. Lisää loput oliiviöljystä parsan pinnalle. Ripottele pinnalle vielä vähän suolaa ja pippuria.
  6. Valele galetten reunat keltuaisseoksella. Paista galettea noin 30-35 minuuttia uunin keskitasolla tai kunnes reunat on kauniin kullanruskeat ja parsojen välistä nouseva juusto on saanut väriä.

Trooppiset kuppikakut

Ainekset (12 annosta)

3½ dl
Sunnuntai erikoisvehnäjauhoja
1½ tl
leivinjauhetta
½ tl
ruokasoodaa
2 dl
hienoa sokeria
2
kananmunaa
120 g
Sunnuntai leivontamargariinia (sulana)
1 tl
vaniljasokeria
1 dl
ranskankermaa
1 dl
ananasta, pilkottuna (jos se on todella kosteaa,kuivaa vähän paperiin)
1 dl
mangoa, pilkottuna
Kuorrute
3½ dl
vispikermaa
1 dl
tomusokeria
1 tl
vaniljasokeria
250 g
mascarponea
4
passionhedelmän hedelmälihaa
50 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 20 min

Tee näin:

  1. Esilämmitä uuni 175 asteeseen ja valmistele muffinipelti muffinivuoilla.
  2. Sekoita kulhossa yhteen jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja sokerit. Siirrä sivuun.
  3. Sekoita toisessa kulhossa yhteen kananmunat, voisula ja ranskankerma. Vispaa ne huolellisesti yhteen. Lisää joukkoon ananas-ja mangopalat.
  4. Lisää vähitellen nestemäinen seos kuivien aineiden joukkoon huolellisesti sekoittaen. Älä kuitenkaan ylivatkaa, jotta muffineista ei tule sitkeitä.
  5. Jaa taikina muffinivuokiin täyttäen ne vähän yli puolenvälin. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15-20 minuuttia uunin tehosta riippuen. Kokeile kypsyyttä hammastikulla.
  6. Anna valmiiden muffinienjäähtyä ja valmista kuorrute.
  7. Notkista mascarpone ja sokerit kulhossa.
  8. Vaahdota toisessa kulhossa vispikerma jämäkäksi vaahdoksi.
  9. Kääntele kerma nuolijalla hellästi mascarpone-seoksen joukkoon.
  10. Lusikoi tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin. Pursota kokonaan jäähtyneiden muffinien pinnalle ja kaavi kuorrutteen päälle vielä vähän passionhedelmän hedelmälihaa.
Kommentit (1)
  1. Kiitos resepteistä!:) Tuo kakku näyttää aivan ihanalta! Nyt täytyy enää keksiä joku juhla kesäksi, että sen saa leipoa 😉
    Kiitos postauksesta ja mukavaa päivänjatkoa!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *