Viime aikojen ostoksia

Viime aikoina on tullut tehtyä muutamia tarpeellisia hankintoja niin kotiin kuin vaatekaappiinkin. Hyödynsin taannoista black fridayta, jonka tarjouksista tarttui muutama etsimäni juttu talven varalle. Black friday kirvoitti monia hyviä kannanottoja sosiaalisessa mediassa ja täytyy itsekin sanoa, että koko päivä pisti jopa vähän ällöttämään – se tarjousten määrä ja ostoshysteria meni kyllä ihan överiksi. Koko päivän boikotoinnin sijaan kannatan kuitenkin ennen kaikkea pitkällä tähtäimellä järkevää kuluttamista; sitä, että hankintoja tehdään harkiten ja tarpeeseen, ja tottahan silloin on järkevää hyödyntää myös alennuksia. Mieluiten tällöinkin tulisi kuitenkin suosia paikallisia tai ainakin kotimaisia yrityksiä kansainvälisten nettikauppojen sijaan.

Itse olen etsiskellyt jo tovin uutta talvitakkia, ja onnekseni bongasin black fridaysta tämän Andiatan teddytakin. Sen väri on aika ihana, haalean musteensininen, ja takki on niin väljä, että sen alle mahtuu reilumpikin villapaita. Parasta on kuitenkin takin lämmin ja pehmoinen tuntu – ihan kuin kävelisi paksussa aamutakissa. Luulen, että en henno riisua tätä koko talvena: pakkaset saa tulla, olen valmis.

Turun suosikkivaatekaupastani Elementistä bongasin nämä Pernille Corydonin kullatut korvakorut. Olen jotenkin onnistunut joko hävittämään tai rikkomaan vanhojen korvisteni toiset parit, joten uudet olivat paikallaan. Tykkään erityisesti hentojen korujen ja paksujen neuleiden yhdistelmästä, korut keventävät vähän muhkeaa talvilookkia. Värinä kulta on ehdottomasti suosikkini, lämpimät metallit pukevat minua paremmin kuin kylmät. Hassua, miten joskus aiemmin ajattelin etten ole ollenkaan korutyyppiä, sillä nykyään huomaan käyttäväni niitä aika paljonkin. Kaiken a ja o on kuitenkin yksinkertaisuus, näyttävämmät korut jäävät minulta edelleen käyttämättä.

Myös tämä jäänsininen neule on tämän syksyn uusi hankinta, se on Filippa K:n mallistosta. Yleensä en koskaan hanki pastellivärisiä vaatteita, ne eivät minusta sovi ollenkaan ihonväriini. Tässä on kuitenkin jännä, miltei harmahtava meleerattu sävy, tarpeeksi neutraali minullekin. Eniten pidän kuitenkin neuleen mallista: siinä on yli-iso poolokaulus ja pitkät ribatut hihat. Ihan täydellinen yhdistelmä tähän hetkeen.

Nyt vaatekaappi on valmis talvea varten, sen suurempia täydennyksiä tuskin enää tarvitsenkaan. Kodin hankinnatkin alkavat olla tehtynä – tai eipä näille juurikaan ole ollut tarvettakaan. Keittiöön hankin vastikään pienen aamiaispöydän, se on jalkavalaisimen ohella ainoa uusi hankinta tänne kotiin. Nyt en malttaisi odottaa, että saisin laittaa pöydän jo paikalleen, ehkäpä ensi viikolla tämäkin tilanne tulee jo eteen.

Ihanaa viikonloppua!


Here´s some new purchases I´ve made recently. I am so in love with that teddy coat from Andiata, it´s so soft and warm. I believe I will live in it during this winter.

ihmiset
Kommentit (2)
  1. 100% polyesteri 🙁

    1. Useimmat tällaiset fake fur -tyyppiset takit on tosiaan tehty tekokuiduista, osa myös muuntokuiduista. Mutta polyesterissakin on (huimia) laatueroja, tässä materiaali on tosi miellyttävä ja laadukas.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *