Viikonlopun kahvihetki ja pieni leivontavinkki

Monet siivoavat viikonlopuksi, mutta minä teen näin usein myös itse viikonloppuna: uusi viikko on ihana aloittaa kun tavarat ovat järjestyksessä ja koti puhtoinen ja siisti. Kaikenlainen väljyys ja raikkaus innostaa toki aina, mutta juuri nyt tähän vuodenaikaan aivan erityisen paljon. Niinpä olen taas viikonlopun aikana karsinut tavaroita esiltä ja järjestänyt kaappeja uuteen uskoon. Siivosin myös vaihteeksi keittiön ikkunalaudan ihan tyhjäksi, hieno kivi pääsee paremmin oikeuksiinsa ja tyhjän tilan myötä koko huone tuntuu mukavan ilmavalta. Tässä ympäristössä oli kiva viettää puuhailun jälkeistä leppoisaa kahvitteluhetkeä lehden ja herkkujen kera:

Viikonloppuna tuli testattua yksi älyttömän hyvä pullaresepti, josta täytyy ehdottomasti vinkata teillekin. Leivontainnostukseni on pikkuhiljaa heräillyt, ja nyt viikon sisään on tullut tekaistua jo parikin leipomusta. Viikonloppuna oli tahmapullien vuoro, joiden reseptin bongasin suoraan jauhopaketin kyljestä. Perinteiseen tapaan tehtyjen, fariinisokerilla päivitettyjen korvapuustien salaisuus on tahmaisen nekkumainen kastike, johon pekaanipähkinät tuovat kivaa kontrastia. Ohje löytyy täältä – itse leivoin sopivien muffinsivuokien puutteessa nämä bostonkakun muotoon, toimi hyvin näinkin.

Kuten kuvista huomaa, en vielä ole saanut aikaiseksi maalata valkoista wieniläistuolia, ehkäpä sitten kesällä on tähänkin pikkuhommaan viimein aikaa ja intoa. Sen väriksi kaavailen mahdollisesti jotakin tuon Muuton viltin tapaista, punertavan oranssihtavaa, hieman vain vilttiä haaleammassa sävyssä. Tässä muuten tuote, joka tuntuu sopivan ihan mihin tahansa; tuo viltti mätsää loistavasti olkkarin lisäksi myös keittiön väreihin. Se taitaakin jäädä hetkeksi penkille aamuhetkiä lämmittämään.

Pullahetken viihdykkeenä oli uusin Avotakka, siitä onkin aikaa kun viimeksi on tullut lueskeltua lehtiä ihan ajan kanssa. Keittiön penkki on osoittautunut mitä ihanimmaksi paikaksi juuri tällaiseen oleskeluun, pehmustetun patjan päällä on mukava loikoa ja lukea lehtiä pidempäänkin. Tarkempi juttu penkistä diy-ohjeineen löytyy muuten täältä –  saan penkistä usein kyselyitä, joten siksipä linkkaan jutun penkin teosta nyt vielä tässä uudempaan kertaan. Penkki syntyi loppujen lopuksi tosi helposti ja oli ehdottomasti vaivansa arvoinen, tuosta on iloa joka päivä. Nyt mielessä siintää jo uudet diy-ideat – tämän tiimoilta palaan tietysti asiaan myös täällä bloginkin puolella.

Mukavaa toukokuista viikkoa!

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *