Blogit
Pihkala

Värikkäissä lakanoissa

Mikään ei voita klassisia valkoisia lakanoita. Ne toimivat aina ja tuntuvat yhtä freesiltä sesongista ja trendeistä toiseen. Olenkin vähän sitä mieltä, että jokaiselta tulisi löytyä yhdet kunnolliset valkoiset lakanat – ne ovat sisustuksen peruspilareita siinä missä hyvä kauluspaita, perusavokkaat tai vaikka trenssitakki ovat niitä vaatekaapin puolella. Tästä huolimatta kaapistani löytyy kuitenkin valkoisten lakanoiden sijaan useampia värillisiä lakanoita, joita olen käyttänyt kotona selkeästi valkoisia enemmän. Huoneen tunnelma muuttuu lakananvaihdon myötä kertaheitolla, eikä nättien lakanoiden myötä tarvita edes päiväpeittoakaan. Mikä olisikaan kätevämpi tapa freesata makkarin sisustusta?

Tovi sitten ihastelin Midnattin kamelinvärisiä lakanoita. Sitten muistin, että minullahan on huikean väriset – joskin ihan erilaiset – lakanat jo valmiina kaapissakin. Väri ei toki ole kameli, mutta nämä syvänsiniset lakanat ovat aivan yhtä tehokas katseenvangitsija. Väri sopii erityisen hyvin vierashuoneeseemme, mutta kyllähän näitä on tullut käytettyä myös omassakin makkarissa. Nämä Familonin pellavalakanat eivät päiväpeittoa kaipaa, vaan ovat näyttävimmillään juuri näin, päästessään vapaasti oikeuksiinsa. Taidanpa kaivaa seuraavaksi nämä kaapista, syvä musteensininen sävy sopii nimittäin ihanasti juuri tähän vuodenaikaan.

Helmenharmaat Finlaysonit ovat omat suosikkilakanani, näiden keskellä lojun parhaillaankin tätä tekstiä kirjoittaessani. Sävy on sopivan haalea, mutta eroaa kuitenkin selkeästi valkoisesta, ja tuo näin makkariin kivan pehmeää tunnelmaa. Myös lakanoiden laatu on kovasti mieleeni, ovat unelmaisen sileää ja sopivan ohkaista pellavaa. Ainoastaan ihmettelen miksi tyynyliinasta on pitänyt tehdä standardikokoa isompi – tämän pienennys on edelleen tehtävälistallani. Koskakohan muistaisin hurauttaa nämä ompelukoneella kapoisemmiksi…

Nämä persikanväriset Balmuirit ovat selkeästi kesälakanoiden kategoriassa. Vetäisen nämä sänkyyn, kun mieli tekee jotain kepeää ja naisellista – yleensä näin tapahtuu juurikin kesäaikaan. Tähän aikaan vuodesta lakanoiden käyttöaste ei ole korkeimmillaan, vaikka toisaalta pimeä marraskuu suorastaan vaatisi juuri jotain tällaista pehmennystä. Tämä sävy näyttäisi aika upealta vaikkapa savunharmaita seiniä vasten, liika romanttisuus karisisi ja hempeys saisi vähän kontrastia. Mukaan ripaus mustaa ja valkoista – avot, raikas kombo olisi siinä.

On jännä huomata, miten päiväpeitto on jäänyt tässä kodissa ihan minimaaliselle käytölle. Se on saanut olla muutosta lähtien rauhassa viikattuna vaatekaapin perällä, enkä ole missään vaiheessa oikeastaan edes harkinnut ottavani sitä käyttöön. Kauniiden, värikkäiden lakanoiden myötä kun tätä ei oikeastaan osaa edes kaivata. Tämäkin asia kulkee kuitenkin varmasti sykleissä, ja vielä tulee aika, kun kaivan pellavaisen peittoni taas ilolla esiin. Nyt kuitenkin haluan nauttia värikkäistä lakanoista rennosti näkösälle pedattuina.

Oletteko te luopuneet päiväpeitosta, vai onko se edelleen olennainen osa petausta?


Here´s my favourite colorful sheets. When sheets are this pretty, you actually don´t need a bedspread at all. Mine has laid in the cabinet since we moved in this house.

Kommentit (6)

  1. Blue Peony

    Minusta tuntuu, että kaikki tyynyliinat ovat nykyisin isoa kokoa! Pienempiä tuntuu olevan mahdoton löytää, ja aika moni kiva lakanasetti onkin jäänyt ostamatta.

    Meillä ei valkoisia lakanoita ole, eikä tule, lukuun ottamatta mummilta perittyjä vanhaa pellavaa olevia lakanoita. Koen suuret valkoiset pinnat vieraiksi, ne eivät istuisi meille.

    • Maija

      Siltä tosiaan tuntuu, mikähän juttu tuokin on? En ole oikein koskaan ymmärtänyt millaisille tyynyille tuollainen reilu koko on tarkoitettu, itse ainakin tykkään mieluummin siitä, että tyynyliina istuu napakasti tyynyn ympärille. Sellainen yli-iso, roikkuva pussi on lähinnä ärsyttävä – ja aina rutussa. 🙂

      Minä valitsen lakanat aina vähän kulloisenkin fiiliksen mukaan Valkoiset lakanat on minusta ihanat, mutta niin ovat nuo värillisetkin. Tuovat taas ihan uutta ilmettä makkariin.

  2. Villis

    Kaapistasi löytyy kauniita liinavaatteita ja sopivat oikein kivasti huoneisiinne. Minulla on myös aina ollut yhdet valkoiset, tällä hetkellä ne ovat valkoista pellavaa ja tykkään kovasti niistä jokaisena vuodenaikana, mutta huomaan käyttäväni niitä eniten kesällä. Vaaleanharmaat Finlaysonin pellavalakanat omistan myös ja ne ovat juurikin kovassa käytössä näin pimeään aikaan. Tiedustelin hetki sitten Finlaysonilta niiden saatavuudesta, koska tarvitsisin yhden lisää, mutta eipä noita enää valmistetakaan. Ihmettelen, olin kuvitellut niiden olevan jonkinmoinen klassikko Finlaysonilla, jota saisi hamaan tappiin, vaan ei saa:( Päiväpeitto kuuluu tämän hetken sisustukseen, mutta jättäisin sen kovin mielelläni poiskin.

    • Maija

      Minä olen myös etsiskellyt täydennystä näihin Finlaysoneihin, sillä yhdessä harmaassa tyynyliinassa on varmaankin jostain voiteesta jäänyt värjäymä, ja vaihtaisin tämän kernaasti siistiin versioon. Mutta eipä vain onnistanut, harmi tosiaan. Tällaiset perusklassikot pitäisi nimenomaan olla saatavilla täältä ikuisuuteen.

      Valkoiset lakanat ovat kyllä niin kesää! Puolestaan nyt marraskuun hämärissä huomaan tykästyneeni juuri näihin harmaisiin tai tummasävyisiin lakanoihin, eli vuodenaikapainotteisesti minunkin ihastukseni kulkee. 🙂

  3. Naan

    Meilläkään ei ole valkoisena muita kuin alulakanoita. Itselleni valkoiset lakanat tuovat mieleen sairaalan, vaikka sairaalassakin taitaa olla jo paljon värikkäitäkin lakanoita. Päiväpeite on meillä käytössä. Saatan joskus päivälläkin oikaista vähän ja haluan, että sänky on puhdas, joten päivävaatteilla voi nopeasti oikaista itsensä päiväpeitteen päällä.

    • Maija

      Minusta taas valkoiset lakanat ovat ihanan freesit ja ajattomat, mutta nämä ovat justiinsa näitä makuasioita. 🙂 Päiväpeitossa on kyllä puolensa, niin käytännön kuin kauneudenkin suhteen. Edellisessä kodissa se oli meillä jatkuvasti käytössä, mutta jotenkin täällä kodissa en ole osannut sitä käyttää – täytyisi oikein kaivaa moinen kaapista ja testata uudemman kerran.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *