Valkoiset lakanat ja pienet väripisteet

Toisinaan voi todeta, että olipahan viikko – tämän viikon yhteyteen tämä sanonta sopii täydellisen hyvin. Nyt viikonlopun jo siintäessä tekeekin mieli keskittyä lähinnä rentoihin ja kauniisiin pieniin asioihin, ja niinpä sopivan valon sattuessa kohdalle nappasin muutaman kuvan makuuhuoneen tämänhetkisestä ilmeestä. Mitään kummempia muutoksia tilassa harvoin tapahtuu, mutta sen ilme elää aina kulloistenkin tekstiilien myötä. Nyt olen viehättynyt skarpeista valkoisista lakanoista;  ne ovat aina yhtä raikas ja ajankohtainen valinta.

valkoiset pellavalakanatvalkoiset pellavalakanat

Sain Annelta luettavaksi Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen -kirjan, joka on julkaisunsa jälkeen vilahdellut tiuhaan somessa. Rohkea kirja, jonka kuvauksellinen kansi houkuttelee jättämään sen esille lukemisen loputtuakin. Tällaiset pienet väripisteet ovat sisustuksessa niin inspiroivia! Viime aikoina olenkin lukenut taas tosi paljon, ja yöpöydällä odottelee vielä vino pino koskemattomia kirjoja. Helmikuun hämärät illat ovat olleet täydellisiä tämän harrastuksen elvyttämiseen.

Valkoiset lakanat ovat siitäkin mukavat, että niiden sekaan on helppo heittää mitä tahansa väriä. Etenkin lämpimät ruskean sävyt näyttävät minusta tosi kauniilta valkoisen petauksen seassa. Midnattin tyynyliinat nappaavat hauskasti värinsä ikkunalaudan terrakottaruukusta – tällaiset värit ovat ihania, tarpeeksi reippaita mutta kuitenkin samalla sopivan maanläheisiä.

Makuuhuoneessa yöpyy luonnollisesti myös pikku-Kerttu, jonka petipaikka näyttää puolestaan tältä. Hän alkaa olla jo kasvanut yli pentupesästään, joten nyt taitaisi olla aika keksiä toiselle jo uusi nukkumajärjestely. Usein laitan illalla pedin viereen tavallisen nukkumatyynyn, johon toinen voi vaihtaa jos peti käy yöllä liian ahtaaksi. Vielä toistaiseksi oma pesä houkuttelee kuitenkin enemmän – se on Kertulle jo niin tuttu ja mieluinen, että siitä ei ehkä hevillä luovutakaan.

Huomasin muuten, että Matrille on tullut superkauniita koiranpetejä, sellainen olisi aika luksus. Luulen kuitenkin, että tässä tapauksessa edullisempikin ratkaisu riittää. Nukkumatyyny on kuitenkin siitä näppärä, että tyynyliina on helposti vaihdettavissa ja koko tyyny pestävissä aina tarpeen mukaan – ehkäpä lähden liikkeelle siis sillä konseptilla.

Veriappelsiinit – lukemisen ohella yksi viime aikojen himotuksiani.

Makuuhuoneen tekstiilejä on niin kiva vaihdella ja luoda huoneeseen näiden avulla vaihtelevia tunnelmia. Riittää kun vaihtaa lakanat, joskus viitseliäisyyden puhdissa verhotkin, ja makkari on taas ihan kuin toinen huone. Raitalakanoiden lisäksi minua houkuttelisi Annon froteelakanat, joita Suvi on kehunut kovasti blogissaan. Pehmeä ja miellyttävä frotee kuulostaa lakanamateriaalina aivan ihanalta!

Nyt tuleva viikonloppu saa alkaa täällä näissä tunnelmissa; puhtaissa lakanoissa ja kirja kädessä. Huomenna suunnataan Kertun kanssa Tampereelle – se onkin varmasti vauhdikas reissu se.

Viettäkäähän leppoisa viikonvaihde!

 

sisustus sisustusideat makuuhuone
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *