MÖKKIMIETTEITÄ

mökki8

Meilläkotona.fi -sivustolla vietetään tällä viikolla mökkiteemaista viikkoa, ja tämän myötä myös meidät bloggaajat haastettiin kirjoittamaan aiheesta. Nyt aurinkoisen ja lämpimän kevätpäivän päätteeksi onkin ihana vaipua hetkeksi haaveilemaan kesäjuttuja. Kesähän on nimittäin jo ihan nurkan takana, ja mökkikausi monen osalta ehkäpä jo startattukin – tai ainakin nyt on korkea aika ryhtyä suunnittelemaan tulevan kesän mökkireissuja, kunnostusprojekteja ja sen sellaisia.

mökki9

Meillähän ei ole omaa kesämökkiä, eikä se tämänhetkisessä elämäntilanteessa kovin ajankohtainen asia olekaan. Silti ei voi kieltää, ettemmekö toisinaan haaveilisi omasta mökistä; tämä haave nostaa päätä etenkin kesäisin, kun mietimme miten ihanaa olisi päästä luonnonrauhaan veden äärelle. Parhaillaankin mietimme pitäisikö juhannukseksi vuokrata joku pikku mökki, mutta tämän saatavuus taitaa olla jo ongelma. Olisihan se mukava, että tällaisia järjestelyitä ei tarvitsisi miettiä vaan valmiina olisi paikka, jonne voisi karata aina kun siltä tuntuu.

mökki10

Oma piha toki korvaa jo paljon, mutta eihän se vedä vertoja haja-asutusalueen luonnolle eikä varsinkaan vedelle. Tämä jälkimmäinen onkin sellainen elementti, joka omalla mökilläni olisi ehdoton. Järvi tai meri, molemmissa on hyvät puolensa, mutta vedestä en joustaisi. Itse mökin suhteen minulla ei ole kummempia haaveita, viehätyn sekä perinteisistä mummonmökeistä että askeettisen moderneista laatikkoasumuksistakin.  Ihan hyvin minulle kelpaisi 80-lukulainen perusmökkikin, sillä pääasia on minusta kuitenkin ympäröivällä luonnolla, sijainnilla ja sen sellaisilla, ei itse rakennuksella. Ja tätähän voi aina remontoida mieleisemmäksi…

mökki2

Viime kesänä kirjoittelin tästä beach housesta ja listasin oheen muutamia ajatuksiani unelmieni mökistä – nämä ajatukset ovat ihan yhtä ajankohtaisia edelleenkin. Jos mitään rajoituksia ei tarvitsisi miettiä, osuisi mökkivalintani ehkä kuitenkin johonkin tämän tyyliseen: todella yksinkertaiseen, moderniin ja luonnonläheiseen rakennukseen. Jatketaanpa kuvitelmaa vähän pidemmälle…

mökki7

Vesi. Se ehdoton elementti, josta mainitsinkin jo alussa. Itse saattaisin kääntyä niukin naukin meren puolelle, siinä houkuttelee äärettömyyksiin jatkuva vesi, kaunis horisontti ja sileäpintaiset kalliot. Näkymät ovat kaikki kaikessa, ja meren ääressä ne yleensä ovat kaikista kauneimmat – vaikka tietysti poikkeuksiakin löytyy.

mökki4

Sauna. Siinä toinen ehdottomuuteni. Mieluiten rannassa, mutta miksei muuallakin, kunhan löylyt ovat hyvät ja ikkunasta näkyy kauniit maisemat. Täytyy myöntää, että pikkuisen kaipaan tätä meidän vanhaa pihasaunaa; vaikka se omassa pihapiirissä sijaitsikin, oli tunnelma sinne lähtiessä ihan kuin mökille menisi. Irtiotto oli niin perusteellinen ja vanhan saunan tunnelma ainutlaatuinen. Sitä ei meidän uusi rakentuva sauna pysty mitenkään jäljittelemään.

Aidot materiaalit. Oli tyyli mikä hyvänsä, saisi mökiltä löytyvän vain aitoja materiaaleja: puulla ja kivellä pääsee jo pitkälle. Muovit saisivat olla minimissä, ja kalustus muutenkin yksinkertaista ja melko niukkaa. Mökillä tulisi olla tilaa hengittää ja rentoutua, se ei saisi toimia varastona tai olla liian täyteen tupattu. Selkeä, tyhjä tila rentouttaa ja rauhottaa – tästä syystä olisin valmis panostamaan niihin muutamaan yksittäiseen asiaan ja materiaaliin vähän enemmänkin.

mökki5

Vene. Tämä on enemmänkin miehen haave (monta vuotta sitten hänellä olikin oma itse kunnostettu vene, jolla huristelimme pitkin Airistoa – projektimiehiä nääs), mutta kyllä minustakin veneily on yksi olennainen osa mökkeilyä. Moottorin pärinän sijaan minulle toki riittäisi ihan pikku soutupaattikin, kunhan nyt pääsisi vähän kauemmas mökkirannasta.

Metsä. Mieluiten tontti rajoittuisi kallioihin ja metsään – jälkimmäinen toisi mukavaa vaihtelua vesimaisemalle. Luonnonläheisyys muutenkin on yksi tärkeimpiä elementtejä; isoista ikkunoista aukeaisi näkymiä suoraan luontoon, ja ulko-oven vierestä pääsisi aamulenkille raikkaaseen metsään.

mökki3

Luonnonvaraiset kasvit. Pakollinen puutarhanhoito saisi olla minimissä, ja pihalla saisivat istutusten sijaan rehottaa kauniit luonnonkasvit. Selkeät pihakivetykset toisivat pihaan ryhtiä, ja loppu saisi rönsyillä vapaasti. Muutama sitkeä sissi voisi olla istutettunakin, mutta siinä kaikki; pääpaino tulisi olla ehdottomasti luonnollisuudella.

Saavutettavuus. Viimeisin, mutta ei suinkaan vähäisin asia. Niin ihania maisemia kuin järvi-Suomen luonto tarjoaakin, pitäisi mökin olla kuitenkin järkevän matkan päässä – näin mökillä voisi piipahtaa aina kun huvittaa. Ihanne-etäisyys olisi puolisen tunnin, maksimissaan tunnin ajomatkan verran. Näin mökin vajaakäytön riski pienenisi. Kesäloma on tietysti eri juttu, mutta mietin tulisiko mökkiä sitten käytettyä muulloin, vai seisoisiko se tyhjillään suuren osan ajasta. Lyhyt välimatka vähentäisi tätä riskiä ja helpottaisi tietysti ylläpitoakin – tämä olisi  itselle siis varsin perusteltu, ellei jopa ehdotonkin vaatimus.

mökki6

Meillä kummankaan suvuissa ei ole sen kummempia mökkeilyperinteitä eikä mökkeily ole ollut iso osa kesän viettoa. Mökkeilykokemusta onkin karttunut lähinnä vieraan roolissa. Muutaman kerran olemme vuokranneet mökin kesälomalla, näin teimme viimeksi muutama vuosi sitten. Suurin osa postauksen kuvista onkin tältä reissulta Saimaan rannalta – oli kyllä mukavan erilainen ja rentouttava reissu, joka kieltämättä nostatti hiukan kesämökkikuumetta. Se toki ehti jo sittemmin laantua tämän talon oston ja sitä seuranneen remontin myötä. Toisinaan sitä kuitenkin miettii, että voisihan sitä asua vähän pienemmin kerrostalossakin ja tällöin hankkia mökin kakkosasunnoksi. Omia valintojahan nämä loppujen lopuksi pitkälti on. Vielä mökkikuume ei ole kuitenkaan äitynyt niin korkeaksi, että harkitsisin vakavasti omakotitalosta luopumista – ja pikkuisen epäilen, että näin koskaan käykään… Mutta joskus myöhemmin mökki voi hyvinkin olla varteenotettava vaihtoehto – sittenpä on ainakin jo kriteeerit selvillä. 😉

Mökkiaiheisia juttuja löytyy nyt kootusti Meilläkotona.fi:n etusivulta  – haaveilua, mökkisisustusta, vinkkejä ja sen sellaista löytyy lisää täältä.


Cabin life and random photos from previous summers. Soon this season is here again!

Kommentit (2)
  1. Ihan mielettömän tunnelmallisia kuvia. Meillä on kesäpaikka, yli satavuotias vanha huvila saaressa, ja se on aina ollut minulle se ykköskoti, vaikka talo ei ole talviasuttava. Järvi, iso puutarha, kaikki vanhan talon vaatimat toimet ja ihan tavalliset arkiaskareet ovat parasta, mitä tiedän. Toisaalta talvella on mukava asua kerrostalossa, en usko, että jaksaisin tai olisin inspiroitunut hoitamaan edes pientä rivitalopihaa kesäpaikan lisäksi. Lumitöiden ajatteleminen puistattaa eniten!

    1. Kiitos! Tuo kesäpaikka kuulostaa aivan ihanalta idylliltä, juuri joku tuollainen voisi olla minunkin unelmani. Mutta sitten tosiaan kerrostaloasunto tuon kanssa olisi enemmän kuin perusteltu – kaksi hoidettavaa pihaa on tosiaan aika hurja urakka. En lähtisi minäkään moiseen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *