Kotihaaveita

Kokemukseni mukaan asunnonostajat voidaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: pysyvyyttä ja vaihtelua etsivät. Itse kuulun selkeästi jälkimmäiseen kategoriaan, ja olenkin ehtinyt aikuisiällä asumaan jo aika monessa erilaisessa kodissa, näistä kolme jo omistanutkin.

Koen edelleen tämän asian suhteen isoa paloa ja muutoksenhalua, enkä osaisi kuvitella asettuvani pitkäksi aikaa yhteen paikkaan. Niinpä olen tuumaillut, että jossain vaiheessa tulee aika siirtyä tästäkin asunnosta taas uusiin kuvioihin, ja kenties se aika koittaa jo tänä vuonna. Tämän mainitsinkin jo ohimennen vuodenvaihteen postauksessani, ja sain tästä muutamia uteliaita kysymyksiä ja toiveen valottaa aihetta tarkemmin. Nyt ajattelinkin vastata tähän toiveeseen ja kertoa tarkemmin ajatuksistani tämän asian suhteen – millaisia kotihaaveita minulla juuri nyt onkaan?

Pidän tästä nykyisestä asunnostani monella tapaa. Sen sijainti on täydellinen; sopivasti ihan keskustan tuntumassa, mutta kuitenkin puukaupunginosan omassa rauhassa. Ulos ikkunasta katsoessa näkyy kaunista puistomaisemaa ja toisella puolella idyllisiä puutaloja, betoniseinää ei siis tosiaankaan tarvitse tuijotella. Asunnossa itsessään on säilynyt ihastuttavan paljon alkuperäisiä 50-luvun ratkaisuja, jotka luovat tiloihin omanlaisen kodikkaan tunnelmansa. Kokokin on yksineläjälle ihan passeli, ja neliöt on saatu toimimaan niin kylpyhuoneessa kuin keittiössä. Että mihinkäs tästä nyt kiire olisi – mutta sitten tulee se kuuluisa mutta.

En ole sitä tyyppiä, joka malttaa levätä laakereillaan kovin pitkään, vaan asumisen suhteen halajan tasaiseen tahtiin uusia projekteja ja kokemuksia. Minusta on rikkaus saada asua erilaisissa ympäristöissä ja kokeilla erilaisia asumismuotoja, en koe sitä ollenkaan liian kuluttavaksi. Toki remonteissa on aina vaivansa, mutta näiden suhteen aika kultaa niin tehokkaasti muistot. Ja hyvä näin, sillä kuka muuten viitsisi enää aloittaa ollenkaan uusia projekteja.

Rakastan suunnitella uusia remontteja, muutoksia, väri- ja materiaaliyhdistelmiä – onhan tämä ala kaikkinensa oma intohimoni. Ja kun on tottunut siihen, että koko ajan on kaikenlaista meneillään, tulee valmiissa kodissa helposti hiukan tyhjä fiilis. Toki lepokin on tärkeää, mutta nimenomaan juuri levon aikana herää uusia ideoita ja inspiraatiota. Itse huomaan selkeästi kaipaavani taas kotiin liittyviä projekteja ja turhautuvani, kun kaikki on jo valmista. Olen todennut olevani onnellisimmillani, kun saan puuhailla kotiin liittyviä pieniä kunnostus- tai remonttipuuhia. Veri vain näyttää vetävän tällaisen puuhailun pariin, joten miksipä sitä toisaalta estelisikään.

Viime vuosi toi mukanaan muutamia suurempia muutoksia, jotka vaikuttavat myös asumiseeni. Suurin niistä oli työhön liittyvä: nykyään teen töitä kotoa käsin yrittäjänä, joka tuo asumiseen omat vaatimuksensa. Kaikki työkamppeet ja materiaalit pitäisi saada johonkin ja olisihan se kiva, jos tavaroita voisi levitellä ihan erillisellä työpöydällä olohuoneen sijasta. Myös koira vaikuttaa tottakai omalta osaltaan asumismuotoon – tosin Kertun kokoinen tassuttelija kyllä pärjää vallan mainiosti kerrostalossakin, ja asuntoni on vieläpä varsin koiraystävällinen: ekasta kerroksesta pääsee nopeasti ulos, ja heti ulko-oven vieressä on vehreää nurmea ja hiljaisia katuja. Mutta olisihan se kiva, jos toisella olisi vähän omaakin pihaa tutkittavana, ja sitä paitsi tästä puutarhaintoilijana ja omaan pihaan tottuneena nauttisin kovasti itsekin.

Tänä vuonna myös verotukselliset kaksi vuotta asumista tulee tässä asunnossa täyteen, joten sen suhteenkin asunnonvaihto hieman kutkuttelisi. Mihin tämä aika kuluu, juurihan vasta suunnittelin täällä tehtäviä remontteja?

Mistä sitten haaveilen? Hyvin monestakin asiasta, eikä seuraavan kotini tyyppi olekaan ollenkaan kiveen hakattu. Vanhojen talojen rakastajana puutaloelämä kiehtoisi sikäli mikäli tarpeeksi toimiva ja muokattavissa oleva, mielellään pienen pihankin omaava kohde löytyisi. Rivitalokaan ei olisi ollenkaan hullumpi ratkaisu: tällöin sijainti asettuisi väkisinkin vähän kauemmas keskustasta, mutta vastapainona pääsisi nauttimaan luonnonläheisyydestä, avarammasta pohjaratkaisusta ja siitä omasta pihasta. Keskustan vanhat kivitalotkin ovat superkauniita ja kiinnostavia – tällöin haaveet pihasta ja edes parvekkeestakin tosin jäisivät, mutta tilalle tulisi huonekorkeutta ja vanhan talon huikeita yksityiskohtia. Eipä olekaan ollenkaan helppo nakki tämä.

Pidän hyvin monen eri vuosikymmenen tyylistä, ja vaikka vanhat talot ehkä tuntuvat omimmalta valinnalta, voisin hyvin nähdä itseni asumassa vaikkapa myös 70-luvun rivitalossa. Se linjakas arkkitehtuuri, isot ikkunat, tiilipinnat ja avotakat, ah. Aikakautta tärkeämpää onkin se tunnelma, mikä kodista huokuu: se voi ilmetä monenlaisella tavalla, mutta sitä pitää ehdottomasti olla. Jonkinlainen sielu ja oma identiteetti ei ole kiinni tyylistä tai rakennusaikakaudesta, vaan on monen tekijän summa – sellainen voi hyvin löytyä vaikka ihan uudestakin kohteesta. Uuden rakentaminenkin toki kiehtoo myös, mutta tässä elämänvaiheessa se ei ole ajankohtaista. Aikansa ja paikkansa varmasti vielä tälläkin haaveella.

Myös piha on suuri ilon ja energian lähteeni. Rakastan hiipparoida kasteisella nurmella aamuvarhain tai iltamyöhään, suunnitella istutuksia ja nähdä niiden kasvavan. Rakentaa pihaa ja työntää sormet multaan, ja toki ihan vain köllötellä auringossa ja nauttia omasta rauhasta. Pienen keitaan saa toki luotua parvekkeellekin, aina tunnelma ei ole neliöistä kiinni. Toki täytyy myös muistaa, että yli puolet vuodesta piha on käytännössä täysin merkityksetön – enpä ole viimeiseen viiteen kuukauteen edes muistanut parvekkeeni olemassaoloa. Jos kuitenkin toivoa saa, niin mielelläni ottaisin edes pienen pihapläntin tai ison aurinkoisen parvekkeen, sillä ulkoilmaelämä on kesällä vain niin ihanaa.

Aikakautta tärkeämpää on se tunnelma, mikä kodista huokuu: se voi ilmetä monenlaisella tavalla, mutta sitä pitää ehdottomasti olla.

Mikään hätähän tässä ei ole ja saattaa hyvin myös käydä niin, että tämäkin vuosi päättyy vielä näissä samoissa tiloissa ja maisemissa. Sillä kuten alussa totesin, on tämä kuitenkin varsin kiva asunto – ja onhan sekin ihanaa, kun kerrankin on aikaa myös harrastuksiin ja rentoon kotoiluun. Luulenkin, että otan ensimmäisen puoliskon vuodesta hyvin rauhallisesti, ja sen jälkeen katson mikä tilanne on. Aina on kuitenkin kiva haaveilla ja pohtia omia toiveita myös kirjallisesti tänne blogiinkin – sekin auttaa omalta osaltaan niiden kartoittamisessa ja jäsentämisessä. Saas nähdä mitä vuosi tuo tullessaan!

Miten on teidän laita – kuulutteko te pysyvyyttä vai vaihtelua etsiviin asujiin?

Kommentit (6)
  1. Tässä iässä jo kaipaa pysyvyyttä ja tästä kodista ja sen 70 neliön pohjastaratkaisusta ( kaksio), olen näiden viiden vuoden aikana tykästynyt aina vaan enemmän.Jopa tuosta postimerkkipihasta. Viime syksynä lyötiin naula tähän ihastukseen. Pihamme edessä on PIENI rakentamaton pläntti maata ja siihen rakennusfirma rakentaa OMAKOTITALOJA!!! Siis melkein meidän aitaan kiinni. Olen tässä jo käynyt uusia rankenteilla olevia rivareita katsomassa, mutta kaikki rakennetaan niin lähekkäin, että olohuoneen ikkunasta voi kurkkia, mitäs ne naapurit tänään syövät. En tykkää asua kylkykyljessä kiinni…:( Pieneltä pihaltamme viedään täysin yksityisyys. Onneksi olen siihen aidan viereen istuttanut neljä tuijaa ja yhden kuusen. YHden tuijan meinaan vielä ensikesänä istuttaa…sellaisen vähän suuremman, kuten nuo vanhemmat, niin kasvavat nopeasti suojaksi…:)

    1. Voi, onpa harmi kuulla! Tämä tosiaan taitaa olla nykypäivänä valitettavan yleistä, uudisrakennukset tehdään kylki kylkeen kiinni, kun jokainen neliö tontista halutaan hyödyntää. Nyt vaan tuijat kasvamaan ja kaikki mahdolliset lannoitteet kehiin, onneksi antavat jo suht nopeasti ympärivuotista suojaa. 🙂

  2. Heippa!
    Ihana koti sinulla! Täällä kuulutaan ehdottomasti vaihtelua kaipaaviin asujiin. Meilläkin tuli nykyisessä asunnossa toinen vuosi täyteen ja koko ajan on vähän etsiskelty uutta projektia 😉
    Mikähän siinä onkaan, kun saat yhden projektin valmiiksi, alkaa jo suunnitella uutta, hih!

    1. Kuulostaa tutulta! Ja samaa itsekin olen ihmetellyt, kumma juttu. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *