Kesän ensimmäinen mustikkapiirakka

mustikkapiirakkapiirakka3

piirakka5

Pitkälle vierähti kesä ennen kuin sain tehtyä kesän ensimmäisen mustikkapiirakan. Sen suhteen puhutaan usein kahdesta eri koulukunnasta; pullaihmisistä ja muropohjan suosijoista. Minä tykkään molemmista, mutta itse käännyn tehdessäni mieluummin jälkimmäisen puoleen. Simppeli muropohjainen marjapiirakka kermaviilitäytteellä taitaa olla suosikkini. Nyt kuitenkaan ei kermaviiliä sattunut löytymään kaapista, joten tein vähän ylimääräistä taikinaa ja siitä koristeruudukon piirakan päälle. Minua aina hiukan naurattaa nämä leipomukseni, ne eivät tosiaan ole viimeisen päälle nättejä ja pinterest perfectejä, vaan enemmänkin sellaisia toirauksia, kuten mummini sanoisi. Aina kaikki on kuitenkin tullut syötyä.

piirakka2 piirakka1

En lähde nyt sen kummemmin julkaisemaan piirakan reseptiä, sillä oletan tämäntyyppisen piirakan olevan kaikille tuttu juttu. Mutta sen sijaan kyselen teiltä vinkkiä: Onko sinulla erityisen hyvää ohjetta mustikkapiirakkaan tai sen muunneltuun versioon; salaista ainesosaa, yllättävää yhdistelmää tai erityisen toimivaa taikinapohjaa?

Klassisen pulla- ja murotaikinan ohella kiinnostaisi testailla vähän uudenlaisiakin versioita. Mustikkakausi taitaa olla juuri nyt parhaimmillaan, joten tässähän on vielä hyvin aikaa pyöräyttää piiras jos toinenkin.


Today I baked blueberry pie, which is one of my favourites. This traditional pastry is so tasty and simple to make. As I used very traditional and common recipe I don´t share it on the blog, but you can find it easily anywhere on the internet.

Kommentit (7)
  1. Hanna/ Pastellimaja
    13.8.2017, 23:13

    Perinteinen mustikkapiirakka on ehkä se kaikkein paras. Minä tuunasin tänä vuonna piirakkani mascarponella ja valkosuklaalla ja aika ihana versio tämäkin. Ohjeen näpyttelin myös blogiin: http://pastellimaja.blogspot.fi/2017/08/mustikka-mascarponepiirakka.html

    1. Oi mikä ihanuus, täytyy ehdottomasti kokeilla. Kiitos vinkistä! Kiva välillä testata jotain muutakin, vaikka minustakin monesti se perinteinen on kuitenkin lopulta aina kaikkein paras. 🙂

      1. Hei, blogisi on suosikkejani- kiitokset Sinulle siitä! Rakastan mustikkapiirakoita ja perinteisen kermaviilitäytteiseen ohjeeseen lisään runsaasti kardemummaa pohjaan ja vaniljaa kermaviiliin. Kardemumma ja mustikka ovat täydellinen pari. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen on paljon kehuttu Silke Sumarin kaardemummainen mustikkapiirakkaohje- helppo, nopea ja super-herkullinen. Maistuvia mustikkapiirakkahetkiä!

        1. Kiitos itsellesi, kun seurailet mukana! 🙂

          Täytyykin tutustua tuohon Sikke Sumarin ohjeeseen, kardemumma ja mustikka kuulostaa ihanalta yhdistelmältä. Mustikkakausi taitaa onneksi jatkua vielä hetken, eli vielä on aikaa testailuun. Kiitos vinkistä!

  2. Olen muuttanut perinteistä murotaikinapohjaa iät ja ajat siten, että olen korvannut 2,5dl vehnäjauhomäärästä 0,5dl vehnänleseillä tai Kuidukas kolmen viljan leseseoksella. Sokerin yritän minimoida ja laitankin sitä hieman vajaan desin tai korvaan valkoisen sokerin kookossokerilla, lopuksi sekoitan taikinaan n. 3 rkl creme fraichea, joka tekee pohjasta pehmeämmän, kakkumaisemman. Pohjan päälle laitan pelkät mustikat. Kun sitten vielä vispaa vaahdoksi Valion Vanhan Ajan Vaniljakastikkeen ( eila, joka ei sisällä kovetettua kasvirasvaa) niin kahvihetki on kruunattu :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *