Favourites of the month – elokuu

Syksy on tunnetusti sisustusintoilijan kulta-aikaa: uusia tuotteita ja trendiennusteita julkaistaan ja kotiasiat tuntuvat muutenkin taas ajankohtaisilta kesän jälkeen. Itse olen oman kodin sisustuksen kanssa elänyt jo jonkin aikaa pienessä tyhjiössä, en ole oikein tarvinnut enkä halunnutkaan hankkia mitään uutta tai remontoida kotia esimerkiksi uusin sävyin. Mutta se ei tietenkään estä sitä, etteikö uusia juttuja voi seurailla ja niistä innostua. Uusien sisustustuulien seuraaminen on jo työni puolestakin oleellista, mutta toki teen sitä mielelläni muutenkin. Ja kyllähän tulevan muuton myötä myös omat sisustushankinnat tulevat taas ajankohtaisiksi ja kaikenlaisia suunnitelmia on punottu jo tämän suhteen. Viime aikoina olen silmäillyt etenkin seuraavanlaisia juttuja:

 

Carl Hansen / Adlibris / Midnatt / Hay / Astep / Skagerak

  • Pehmeät keltaiset. Vuodevaatemerkki Midnatt julkaisee syksyllä kaksi aivan ihanaa uutta väriä, vaaleankeltaisen Sorbeton ja vähän murretumman Boscon. Inspiroiduin näiden lifestylekuvista niin, että voisin tehdä niistä ihan kokonaan oman postauksensa, ehkä vielä teenkin. Niin ihania raikkaita värejä!
  • Klassiset tammituolit. Ne toimivat aina, kaikissa tilanteissa, ajoissa ja trendeissä. Haaveilen vähän uuden kodin keittiöön parista tammisesta klassikkotuolista, vaikkapa tuo kuvan Carl Hansenin CH23-malli olisi ihana. Tai mikä vain kyseisen merkin klassikoista. Tähdellisempi ostos on kuitenkin uusi ruokapöytä, joten tuolihaaveet saavat muhia vielä jonkin aikaa.
  • Inspiroivat ajattomat sisustukset. Live Beautiful taitaa olla ihanin sisustuskirja hetkeen, mikäli kanssabloggaajiani Giseldaa ja Annea on uskominen. Täytyy ehdottomasti klikata tämä omaankin hyllyyn, sen verran lupaavalta kirja vaikutti.
  • Omituiset vaasit. Parhaimmat löydöt tekee kirpparilta, mutta tykkään kovasti esimerkiksi Hayn Jessica Hans -vaasisarjasta. Tämän sarjan värikkäämmän vaasin nostinkin jo aiemmin esille tässä postauksessa, mutta ihana on myös tuo kollaasin sinisävyinen, mustatäpläinen versio. Tämä on varmasti yksi oudoimmista sisustusvillityksistä hetkeen, mutta onhan tuo nyt aika hauska! Miksi kaiken pitäisikään olla niin vakavaa…
  • Simpukkamalliset vadit ja lautaset. Vai miksiköhän tuota pyöristettyä kuviointia pitäisi luonnehtia. Niin kauniita alusia vaikka salaateille tai muuhun tarjoiluun!
  • Astepin valaisimet. Nämä ovat kaikkinensa tosi kiinnostavia, ovat samaan aikaan klassisen yksinkertaisia ja kuitenkin selvästi omannäköisiä. Esimerkiksi kuvan SB Cinquantotto -valaisin sopii tosi monenlaisiin sisustuksiin, yhtä lailla moderneihin kuin klassisempiinkin.
  • Pastellit ja reippaammat värit. Tämän yhdistelmän olen tainnut nostaa esille jo ennenkin, mutta siinä on vain jotain herkullista. Hempeät pastellit terästyvät kivasti reippammista shokkiväreistä ja karistavat yltään liiallisen söpöyden. Itse koen olevani ennemminkin murrettujen sävyjen kuin pastellien ystävä, mutta katsotaan missä määrin innostun soveltamaan näitä omaan kotiin. Jotain kokeiluja on ehkä tehtävä tälläkin saralla, sillä vaihtelu virkistää.

Innostavaa elokuuta!

Kommentit (2)
  1. Mielenkiinnolla odottelen sun seuraavaa asuntoprojektia! Uusi pyöreä ruokapöytä on itsellä myös hankinnassa, siihen liittyvä inspiraatiopostaus olisi tervetullut 🙂 tosin päädyn aika todennäköisesti &traditionin pöytään…

    1. Kiitos vinkistä, voisinpa hyvinkin kirjoitella vähän pöytävaihtoehdoista. Ensin pitäisi vain lyödä lukkoon keittiön taso, se menee vaihtoon vaikka muu keittiö pääosin säilyykin 🙂 Ja tuo &Traditionin pöytä on muuten ihana, voisi hyvinkin olla yksi omistakin ehdokkaista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *