Blogit
Perinneruokaa prkl

Tonttuovi piparista

Tämän vuoden hitti on ollut ehdottomasti tonttuovi. Ensin se nauratti itseänikin, mutta tässä se nyt sitten on – tosin piparista.

Yleensä tonttuovi asetellaan lattianrajaan, mutta koska tämä on syötävä versio, niin se on kivempi pöydällä seinän vieressä. Periaatteessa sen voi asettaa muuallekin, sillä se pysyy helposti pystyssä. Melkoinen projekti tämä oli, sillä koristeluvimmani vain yltyi vaihevaiheelta.

Yritän kuvailla valmistuksen mahdollisimman hyvin, sillä kuvathan eri vaiheista unohtuivat täysin. Ystäväni oli kylässä samaan aikaan, kun näitä piparin paloja paistoin uunissa. Tietysti muutama pellillinen siinä paloi kun keskittyy aivan muuhun. Tällä kertaa sain tädiltäni palan pipparitaikinaa, joten ohjetta itse taikinaan ei tällä kertaa ole, mutta blogista löytyy mm. gluteenittomien lakritsipipareiden ohje, mikä on maultaan vallan mainio. Tämä ohje löytyy myös Perinneruokaa prkl -kirjasta.

Mikäli piparista valmistettu tonttuovi ei olisi sinun juttusi, niin silloin kannattaa tutustua pahvista valmistettuun versioon. Tämä on se siis se versio, josta koko tonttuovi villitys lähti.

  1. Kaulitse piparitaikina levyksi ja leikkaa siitä tuollainen oven mallinen pala. Korkeus noin 15-20 cm. Tee lisäksi tiiliä noin 20 kpl, tässä vaiheessa ei haittaa muoto tai malli. Suurin piirtein 2 x 2 cm kokoisia neliöitä. Oven yläreunaan kannattaa viistää neliöiden reunat sisään, jotta kaikki palat asettuvat nätisti lopputulokseen. Lopuksi pohjapala, jossa tärkeintä on, että toinen reuna on leikattu suoraksi. Paista piparit 200-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia. Muista tarkkailla paistumista, sillä pienet palat palavat todella helposti (kokemusta on).
  2. Pipareiden jäähdyttyä sovittele tiilipalat oven ympärille ja käännä kaikki palat ympäri, jolloin pipareiden pohja on siis ylöspäin. Kuumenna kattilassa 1/2 dl sokeria, miedolla lämmöllä kunnes se on sulanut (palaa todella heposti). Lusikoi kuumaa sokeria piparipalojen saumoihin ja anna jäähtyä.
  3. Käännä ovi oikein päin ja koristele tiilien reunat pikeerillä (kauppojen valmiit pikeerit toimivat tähän hyvin).
  4. Valmista kranssi oveen vihreästä marsipaanista ja töki sitä hieman vaikkapa haarukalla. Kaupoissa myytävät pienet paketit ovat mainio apu, niissä on yleensä kuutta eri väriä. Pyörittele punaisesta marsipaanista ohut nauha ja litistä se esimerkiksi juomalasilla. Astettele nauhat kranssin ympärille. Tee pohjalle pieni keltainen litteä pala ja lisää siihen ikkunakarmit ruskeasta marsipaanista. Aseta kranssi ikkunan päälle. Käytä kostukkeena hieman vettä, jotta pinnat tarttuvat yhteen. Liimaa valmis kranssi oveen veden avulla.
  5. Muotoile ruskeasta marsipaanista ovenkahva ja saranat. Katso kuvasta esimerkiksi mallia.
  6. Maalasin tiilet punaisella elintarvikevärillä, johon sekoitin hieman tomusokeria ja vettä. Tätä tarvitaan siis todella vähän.
  7. Oven päälle kaulitsin palan valkoista marsipaania jonka reunan leikkasin aaltoilevasti, kuin lumikinoksen.
  8. Seuraavaksi oveen voi tehdä lumikukkakoristeet valkoisella pikeerillä.
  9. Nyt ovi on valmis ja se kiinnitetään kuumalla sokerilla jalustaan. Levitä siis oven alaosaan kunnon kerros sulaa sokeria ja paina kiinni pohjaan. Jätä ovi ja jalusta jähmettymään 90 asteen kulmaan. Tue jalusta esimerkiksi kahvipaketilla, jotta se kiinnittyy hyvin.
  10. Valmista ovimatto kaulitsemalla ruskeasta marsipaanista ohut levy. Käytä keltaista marsipaania ovitekstiin. Pyörittele marsipaanista ohut nauha ja leikkaa siitä haluamasi teksti. Kaulitse kirjaimet mattoon kiinni. Tein lihanuijalla pienen kuvioinnin pintaan, jotta se näyttää enemmän ovimatolta. Lopuksi reunustin maton punaisella marsipaanilla.
  11. Täytä loput alueesta valkoisella pikeerillä. Voit viimeistellä oven kevyellä tomusokerisateella.
  12. Onnittelut! Jos selvisit loppuun asti 🙂

Piparitaikinasta kiitos tädille. Kyllä tulee vankat piparit, eikä näitä saa vahingossakaan murenemaan. Hän siis käytti epähuomiossa leivinjauheen sijaan vaniljasokeria, mutta maku on hyvä, jos vain hampaat kestävät. Tässä siis hyvä vinkki piparkakkutalon rakennuspuuhiin.

Tarvitset:

  • piparitaikinaa
  • sokeria
  • valkoista pikeeriä
  • värilajitelman marsipaania (ruskea, keltainen, punainen, vihreä, valkoinen)
  • tomusokeria
  • punaista elintarvikeväriä
  • kärsivällisyyttä 🙂

Kommentit (2)

  1. Aino

    Ihan mahtava! Huippu idea tehdä tonttuovi piparista 🙂

    • perinneruokaa prkl

      Joo, tästä tuli vähän erilainen piparitalon korvike samalla 🙂

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *