Scarpaccia – Italialainen kesäkurpitsapiirakka

Helppo kesäkurpitsapiirakka syntyy sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Erillistä pohjaa ei tarvita, sillä se sekoitellaan kurpitsaviipaleiden joukkoon. Tämä kesäkurpitsa piirakka on myös gluteeniton.

kesäkurpitsapiirakka

Tämän kesäkurpitsapiirakan juuret juontavat Italiaan ja valmistustapa on melko helppo, sillä erillistä pohjataikinaa ei tarvita. Kaikki ainekset sekoitellaan keskenään ja kaadetaan uunipellille. Ohjeella valmistuu siis iso satsi kerralla, josta riittää isollekin porukalle. Piirakkaa voi myös pakastaa, mikäli sitä sattuu jäämään. Pakastaminen kannattaa tehdä valmiina annospaloina ja väliin laittaa pala leivinpaperia.

Tämä versio scarpacciasta on täysin gluteeniton. Alkuperäiseen ohjeeseen sekaan laitetaan myös vehnäjauhoja, mutta päätin jättää ne pois ja lisätä hieman munien määrää, jolloin piirakka pysyy varmasti kasassa. Varsinainen taikina syntyykin kokonaan polennasta, joka antaa piirakalle mukavan suutuntuman ja rapean pinnan.

Scarpaccia - Italialainen kesäkurpitsapiirakka

Ainekset (16 annosta)

4-5
kesäkurpitsaa (1 kg)
1
sipuli
70 g
pinaattia
1 rku
basilikaa
1 dl
aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl
kurpitsasiemeniä
4 dl
polentaa
1 rkl
sokeria
1 tl
leivinjauhetta
1,5 tl
suolaa
1/2 tl
mustapippuria myllystä
4
munaa
1 dl
öljyä aurinkokuivatuista tomaateista
1,5 dl
vettä
1 h 05 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 50 min

Tee näin:

Viipaloi kesäkurpitsat ohuiksi siivuiksi. Kuori ja viipaloi sipuli. Siirrä kesäkurpitsa ja sipuli isoon kulhoon. Lisää  pinaatti ja basilikan lehdet.

Valuta aurinkokuivatut tomaatit ja hienonna ne. Säästä öljy. Lisää hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit ja kurpitsansiemenet kulhoon.

Mittaa toiseen kulhoon polenta, sokeri, leivinjauhe, suola ja mustapippuri. Lisää munat, aurinkokuivattujen tomaattien öljy ja vesi. Sekoita taikinaksi ja kaada isoon kulhoon kasvisten päälle.

Sekoita huolella ja kaada seos uunipellille leivinpaperin päälle. Levitä tasaiseksi ja paista 200-asteisessa uunissa noin 50-60 minuuttia.

ruoka kasvikset suolaiset-piirakat
Kommentit (2)
  1. Enää tarttis tietää, et mikä hemskatti on Polenta?

    1. perinneruokaa prkl
      17.8.2022, 13:29

      Moi!

      Ne on maissisuurimoita. Pitäisi löytyä lähes joka kaupasta. Taisi olla siinä samassa paikassa missä riisit ja muut suurimot 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *