Saaristolaisleipä vie kielen mennessään

Nyt palattiin oikein kunnolla juurille. Nimittäin yksi ihan ensimmäisistä blogipostauksista koskaan oli saaristolaisleipä. Se ja omenapiirakka sekä ruisleipä avasivat blogin. Tuon jutun ja leivän voi käydä katsomassa täältä. Nyt on koittanut aika kokeilla leipää uudestaan ja tällä kertaa tarkoitus olisi, ettei se leviä vuuista yli. 

Työt aloitetaan lämmittämällä litra appelsiinimehua 42-asteiseksi. Siihen sekoitetaan 2 pss kuivahiivaa, 3 dl siirappia ja kuivat ainekset. Nämä ovat siis 4 dl kaljamaltaita, 2 dl vehnäleseitä, 3 dl ruisjauhoja, 2 dl mämmimaltaita, 10 dl vehnäjauhoja ja 1 rkl suolaa. Koko homma sekoitetaan tasaiseksi seokseksi. 

Kaada valmis taikinaseos voideltuihin vuokiin. Tästä tulee täytettä aika hyvin neljään tuollaiseen perus leipävuokaan. Kohota leipiä noin tunti liinan alla. Kohotuksen jälkeen leipiin on hyvä pistellä vähän reikiä haarukalla ennen, kun paistaminen alkaa. Esilämmitä uuni 175-asteiseksi ja paista uunin alemmilla tasoilla 1,5 tuntia. Anna leipien jäähtyä hyvin. Kiepaise ne kunnolla kelmuun ja anna olla pari päivää jääkaapissa säilössä, niin ne ovat parhaimmillaan, mutta tokihan niitä voi hetikin käydä nautiskelemaan. 

 

Maukas ja mehevä saaristolaisleipä

Ainekset

1 l
appelsiinimehua
2 kpl
kuivahiivapussia
3 dl
siirappia
4 dl
kaljamaltaita
2 dl
vehnäleseitä
3 dl
ruisjauhoja
2 dl
mämmimaltaita
10 dl
vehnäjauhoja
1 rkl
suolaa
Muut ainesosat

Tee näin:

Lämmitä appelsiinimehu 42-asteiseksi. 

Sekoita joukkoon hiiva, siirappi sekä kaikki kuivat ainekset. Sekoita tasaiseksi. 

Voitele leipävuuat (4 kpl) ja jaa taikina niihin tasaisesti. Anna kohota liinan alla tunti. 

Pistele haarukalla pintaan reikiä. 

Paista 175-asteisessa uunissa 1,5 tuntia. 

Anna leipien jäähtyä. Laita ne kelmuun ja säilytä pari päivää jääkaapissa. Leivät ovat sen jälkeen parhaimmillaan. Toki niitä voi syödä hetikin. 

Kommentit (5)
  1. Piimää vai mehua
    22.6.2015, 06:46

    Saaristolaisleivän tekoa pidetään maailman seitsemäntenä ihmeena ja suurena saavutuksena, vaikka todellisuudessa se on kaikkein helpoin leipä tehdä. Ja mehun voi korvata piimällä.

  2. Raija Virtanen
    18.12.2017, 18:08

    Millä voi korvata mämmimaltaat?

    1. perinneruokaa prkl
      21.12.2017, 10:15

      Voit jättää ne kokonaan pois ja korvata vehnäjauhoilla 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *