Nyhtöleipä on täynnä herkullista makua

Nyhtöleipä eli pull-apart bread, josta riittää naposteltavaa monelle. Pestoa, juustoa ja tomaattia sisältävä nyhtöleipä valmistuu nopeasti illanistujaisiin.

Erilaiset täytetyt leivät, ovat yksinkertaisia, mutta erittäin maistuvia (katso vaikka lämpimät leivät). Tämä nyhtöleipä kätkee sisäänsä pestoa, juustoa ja tomaattia. Aika perusmakuja, mutta leivän täytteeksi voi käyttää miltei mitä vain – mutta juustoa pitää aina olla, ja reilusti! Seuraavaksi ajattelin kokeilla, miltä viikunahillo ja valkohomejuusto toimisivat leivän täytteenä.

Leiväksi sopii parhaiten jokin vaalea vehnäleipä, jotta myös täytteiden maut pääsevät oikeuksiinsa. Leipä viipaloidaan ristikkäin, mutta ei aivan pohjaan asti, jotta leipä pysyy kasassa. Leivän voi nostaa suoraan pellille leivinpaperin päälle, mutta leivinpaperin rytistämällä palloksi ja avaamalla sen, saa nätin pesän nyhtöleivälle, josta se on myös hyvä tarjoilla.

Täytteet lusikoidaan leivän halkeamiin ja peitetään folion palalla. Paistetaan uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes juusto alkaa olla mukavasti sulanutta. Folio napataan pois nyhtöleivän pinnalta ja paistamista jatketaan vielä noin 10 minuuttia. Nyhtöleivän voi nostaa suoraan vaikkapa leikkuulaudalle, se toimii mainiona tarjoilualustana.

Mehukas nyhtöleipä

Ainekset

400 g
leipää
100 g
pestoa
150 g
juustoraastetta
1 kpl
tomaattia
Muut ainesosat
tuoretta yrttiä esim. oreganoa

Tee näin:

Leikkaa leipä ristikkäin siivuiksi, mutta jätä pohja ehjäksi. Rytistä pala leivinpaperia käsissä ja avaa se pesäksi nyhtöleivälle.

Lusikoi pestoa leivän halkeamiin. Lisää juustoraaste ja kuutioitu tomaatti.

Paista nyhtöleipää 200 asteessa foliolla peitettynä noin 15 minuuttia. Ota folio pois ja jatka paistamista vielä 10 minuuttia.

Koristele leipä tuoreella oreganolla ja nauti lämpimänä.

 

ruoka leipa valipalat naposteltavat
Kommentit (4)
  1. Pinke Andersson
    25.11.2016, 02:15

    Tämä kuulostaa ihan hienolta idealta! Kiva,nopea ja taatusti myös näyttävä.
    Pikaiseen valmistukseen yllätysvieraille,vaikka iltateen kanssa,nuorisolle…
    Kiitos,tulee meillä taatusti koko perheen kokoontumisiin!

  2. Mikä tässä on sitä nyhtöä ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *