Perinneruokaa prkl
Perinneruokaa prkl

Mummon maukas kaalipata

Tammikuu jos mikä on aina kaaliruokien aikaa. Joulun ja kaiken sen mässäilyn jäljiltä monien tammikuu alkaa kevyemmissä merkeissä. Nyt tosin on pian jo helmikuu, joten eiköhän ne turhat haaveet uudesta elämästä ole tähän mennessä jo rapistuneet. Silti, kokeillaan kaalipataa nyt kuitenkin. Kevyempihän voi toki olla myös hyvää. Kaaliruokiin liittyy monesti vähän sellainen käsitys, että ne ovat vain terveellisiä ja mausta ei ole tietoakaan. Hieman erilainen versio on broilerista valmistettu kaalipata, mikä maistuu omaan makuun jopa hieman paremmalta kuin perinteinen. 

Kaalipadan kimppuun käydään niin, että kaali pilkotaan lohkoiksi ja ne pistetään siitä vielä tikkumaisempaan muotoon. Eli siis ei tehdä vain siivuja vaan pienempää jälkeä, kaalia kuitenkaan täysin silppuamatta. Sipuli muuten kokee samankaltaisen kohtalon. Kun nämä molemmat on käsitelty, ruskistetaan ne voissa. Kannattaa ruskistaa suoraan kattilassa, jossa teet koko padan. 

Seuraavana operaationa kuoritaan porkkanat, jotka siivutetaan vinottain. Nuo viipaleet päätyvät ruskistettujen kaalien ja sipulin kanssa samaan kattilaan. Tämän jälkeen lisätään puuroriisi ja vesi. Samaan aikaan voi ruskistaa jauhelihan paitinpannulla. Ruskistettu liha lisätään kattilassa sijaitsevaan seokseen. Pata maustetaan siirapilla, suolalla ja meiramilla. 

Pata saa rauhassa hautua kannen alla puolisen tuntia. Riisiä voi pitää hyvänä apuvälineenä, sillä pata on valmista aikalailla siinä kohdassa, kun riisit ovat kypsyneet. Tuossa haudutteluvaiheessa pataa tulee välillä sekoitella ja nesteen määrää tarkkailla. Jos näyttää siltä, että vettä tarvitaan vähän lisää, niin lisää sitä toki. 

Valmis pata on hyvä tarjoilla puolukkahillon kanssa. Oikeastaan kaikki kaaliruuat saavat lisäpontta puolukkahillosta, joten miksi tämä olisi poikkeus. Lopputulos oli oikein maukasta ja mukavan makeaa kaalipataa, jota syö erittäin mielellään. Ja sitä tulee ihan hyvä satsi, joten tuolla saa parikin ateriaa kätevästi hoidettua. Tämä on myös todellista budjettiruokaa, sillä kaali jos mikä on halpaa. Porkkanat ja sipuli eivät myöskään ole hinnalla pilattuja. Jauheliha taitaa olla tässä siitä kalliimmasta päästä. Mutta siis hinta/laatusuhde on todellakin kohdallaan. 

Mummon maukas kaalipata

Ainekset

1 kg
valkokaalia
4 kpl
porkkanaa
2 kpl
sipulia
0,5 dl
puuroriisiä
3 dl
vettä
400 g
naudan jauhelihaa (rasvaa 17 %)
3 rkl
siirappia
2 tl
meiramia
2 tl
suolaa
Muut ainesosat

Tee näin:

Pilko valkokaali ohuiksi tikuiksi ja tee sama sipulille. Ruskista kaalia ja sipulia kattilassa voissa.

Kuori porkkanat ja leikkaa siivuiksi vinottain. Lisää porkkanaviipaleet kattilaan.

Lisää puuroriisi sekä vesi.

Ruskista pannulla jauheliha ja lisää seokseen.

Mausta pata suolalla, siirapilla ja meiramilla.

Anna padan hautua hiljalleen kannen alla n. 30 minuuttia tai kunnes riisit ovat kypsyneet. Sekoita seosta ajoittain ja tarkkaile nesteen määrää, lisää tarvittaessa vettä.

Tarjoile pata puolukkahillon kanssa.

 

 

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *