Kurpitsa-kierrepullat

Valmista syksyiset kierrepullat täyttämällä ne viettelevällä kurpitsalla.

Kansallinen korvapuustipäivä meni, eikä suunnitelmieni mukaiset korvapuustipannarit oikein onnistuneet kuten piti. Pullaa kuitenkin teki edelleen mieli, joten ajattelin yhdistää näihin kierrepulliin makean kurpitsatäytteen. Myskikurpitsa paahdetaan ensin uunissa ja sitten soseutetaan yhdessä sokerin ja mausteiden kanssa, näin syntyy herkullinen täyte. Tein pullista jättikokoisia, sillä olin sattunut lainaamaan juuri normaalikokoista (12 koloa) muffinipeltiä kaverille.

Pullista tuli suoraan sanottuna täydellisiä. Kurpitsa tekee pullista oikein mehukkaita ja on mitä parhaimman makuinen täyte.

Kurpitsa-kierrepullat

Ainekset

taikina
3 dl
kevytmaitoa
25 g
tuorehiivaa
1 1/2 dl
sokeria
1/2 tl
suolaa
1 rkl
kardemummaa
8-9 dl
vehnäjauhoja
150 g
voita
täyte
500-700 g
myskikurpitsaa
1,5 dl
sokeria
1 tl
kanelia
1 tl
vaniljasokeria
50 g
voita
lisäksi
1 kpl
kanamunaa voiteluun
3 rkl
raesokeria
Muut ainesosat

Tee näin:

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Leikkaa kurpitsa muutamaan lohkoon ja paahda niitä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Valmista pullataikina lämmittämällä maito kädenlämpöiseksi ja liota siihen murennettu hiiva.

Lisää sokeri, kardemumma ja suola.

Lisää puolet jauhoista ja vaivaa noin 5 minuuttia. Lisää voi ja loput jauhoista.

Vaivaa taikinaa 5-10 minuuttia, kunnes taikina on kimmoisaa.

Kohota taikina peitettynä kaksinkertaiseksi.

Kauli taikina levyksi noin 30 x 40 cm.

Valmista täyte soseuttamalla paahdettu kurpitsa ja mausta se sokerilla, kanelilla ja vaniljasokerilla. Lisää joukkoon sulatettu voi.

Levitä täyte taikinan päälle ja kääri rullaksi. Leikkaa esimerkiksi 6 tai 12 osaan muffinssipellille. Kohota peitettynä vielä noin 30 minuuttia.

Voitele pinnat kananmunalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista pullia 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Viimeistele pullat halutessasi tomusokeri-vesiseoksella.

Kommentit (1)
  1. Siiri / Pilkettä
    19.10.2017, 15:12

    Nami, törkeän hyvä täyte! Rakastan korvapuusteja ja mausteista kurpitsapiirakkaa – tässä kohtaavat kumpikin 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *