Kunnon perinteistä pannukahvia!

Ha! Yksi tiedonpalanen, millä saan yleensä kaikki ihmiset hämmentymään on se, kun kerron lopettaneeni kahvinjuonnin noin 5-vuotiaana. Kyllä, luit oikein. En muista tarkalleen, milloin aloin kahvia juoda, mutta mummulassa se oli, kun Mumme (eli isomummuni) keitti pannukahvia ihan kunnon poroista. Kotonahan kahvi ei sitten taas maistunut, kun se tehtiin kahvikeittimellä. Ja siis sittemmin olen kahvia taas juonut, vaikken mitenkään päivittäin. Monen monta vuotta siinä viiden ikävuoden jälkeen meni, ennen kuin kahvittelut palautuivat elämään. Joskaan pannukahvia ei ole tullut juotua aikoihin. Tämä tilanne on korjattava!

Pannukahvissa on muutama asia, minkä kanssa ei pidä pelleillä. Käytä raikasta, kylmää vettä kahvin tekoon ja pannujauhettua kahvia. Vesi kiehautetaan ja pannu otetaan pois liedeltä. Kahvipurut lisätään veteen ja sitä pitää sekoittaa hyvin. Sen jälkeen pannu siirretään takaisin liedelle ja sen annetaan kuohahtaa kerran. Tämän jälkeen pannu poistuu taas lieden päältä ja kahvia sekoitetaan ja sen annetaan hautua muutama minuutti. Sitten kahvi onkin oikeastaan valmista. Sen voi nakata vielä erilliseen tarjoilupannuun jos haluaa. Jos sitä tarjoilee suoraan kahvipannusta, niin purujen päätyminen kuppiin on paljon todennäköisempää. Eipä se juuri kyllä pienempänä ainakaan haitannut. 

Valmiin kahvin pitäisi olla suodatinkahvia pyöreämpi ja täyteläisempi maultaan. Jos kahvinporot viskaa kiehuvaan veteen tai antaa niiden muuten kiehua, niin silloin näin ei suinkaan ole. Lopputulos voi olla melko kitkerä. Nyt siis kaffet tulille ja nauttimaan oikein perinteisestä pannukahvista!

Pauligin YouTube-kanavalta löytyi vielä oikein video tässä kahvinkeitossa auttamaan. 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *