Karamellisoitu sipulipasta

Tämän yksinkertaisen, mutta herkullisen pastan sydän on makeaksi karamellisoitu kesäsipuli. Pasta viimeistellään hienonnetulla ruohosipulilla ja rapeaksi paahdetulla sipulimurulla.

karamellisoitu sipulipasta

Sipulia, sipulia ja lisää sipulia – vaikka raaka-aineet ovatkin yksikertaiset, niin makua tästä pastasta ei puutu. Paistinpannulla pehmeäksi paistettu sipuli karamellisoidaan lopuksi ruokosokerilla lumoavan makeaksi. Mausteina tietysti suolaa ja mustapippuria. Joukkoon lisätään happoa omenaviinietikasta, joka tasapainottaa mukavasti makean ja suolaisen liittoa.

Keitetty pasta sekoitellaan pannulla sipulin joukkoon ja mukaan lisätään hieman pastan keitinvettä, jotta pasta ei pääse kuivahtamaan. Valmiin annoksen päälle rapeaa paahdettua sipulia, joka antaa tälle pasta-annokselle kivaa suutuntumaa. Ja koska kyseessä on sipulipasta, niin koristeeksi sopii tietysti ruohosipuli. Maukasta ja niin yksinkertaista!

Pasta onnistuu myös tavallisesta sipulista, mikäli kesäsipuleita ei ole enää saatavilla. Sipulin varret voi myös hyödyntää pastan joukkoon ja ne sopivat loistavasti myös korvaamaan koristeeksi lisätyn ruohosipulin.

Karamellisoitu sipulipasta

Ainekset (2 annosta)

250 g
pastaa
1
nippu kesäsipulia (200 g )
3-4
valkosipulinkynttä
3 rkl
oliiviöljyä
1 rkl
ruokosokeria (tai tavallista)
1 rkl
omenaviinietikkaa
1/2 tl
suolaa
1/2 tl
mustapippuria
4 rkl
paahdettua sipulia
ruohosipulia tai kesäsipulin varsia
15 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 0 min

Tee näin:

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Suhteella 1 litra vettä + 1 tl suolaa.

Leikkaa sipulit lohkoiksi ja viipaloi valkosipulit. Mittaa pannulle oliiviöljy ja paista sipuleita miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää joukkoon ruokosokeri ja paista vielä hetki.

Lisää pannulle omenaviinietikka, suola ja mustapippuri.

Kaada joukkoon keitetty pasta. Säästä 1/2–1 dl pastan keitinvettä ja lisää se pastan joukkoon. Sekoita hyvin.

Jaa pasta lautasille ja koristele paahdetulla sipulilla ja hienonnetulla ruohosipulilla (tai kesäsipulin varsilla).

 

ruoka pasta kasvisruoka
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *