Kantarellipasta

Käytä kantarellisaalis tähän yksinkertaiseen, mutta niin herkulliseen kantarellipastaan.

Tämän kesän ensimmäinen itsepoimittu kantarellisaalis päätyi tähän herkulliseen pastaan.  Resepti on melko yksikertainen, mutta silloin kantarellien oma maku pääsee parhaiten esille. Sipulia, voi ja kermaa – niillä ei voi mennä hirveän pieleen. Kastike syntyy ilman vehnäjauhoja ja näin siitä valmistui vieraille illallinen gluteenittoman pastan kanssa. Päälle reilusti parmesanjuustoa ja vähän lehtipersiljaa koristeeksi.

Kantarelleja on nyt metsät pullollaan, joten katso myös nämä reseptit:

 

Helppo kantarellipasta

Ainekset

1 l
kantarelleja
1 kpl
sipuli
1 rkl
voita
2 dl
ruokakermaa
1/2 - 1 tl
suolaa
1/4 tl
mustapippuria
1 dl
lehtipersiljaa
lisäksi
200 g
pastaa
2 rkl
parmesan raastetta
Muut ainesosat

Tee näin:

Puhdista kantarellit ja hienonna niitä hieman. Paista kantarelleja hetki kuivalla pannulla, kunnes niistä ei irtoa enää nestettä.

Lisää pannulle voi ja hienonnettu sipuli. Kuullota hetki ja lisää sitten kerma.

Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää lopuksi hienonnettu persilja.

Tarjoile keitetyn pastan kanssa ja raasta päälle vielä hieman parmesanjuuustoa.

Kommentit (2)
  1. Peruskastike, missä juju?

  2. Ruokakerma kannattaa unohtaa, käytä kuohukermaa niin saat paljon parempaa. Muuten kiva resepti, kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *