Kantarellipannari

Helppo sienestäjän pannukakku saa täytteekseen karamellisoituja kantarelleja ja paljon sipulia.  Kantarellipannari viimeistellään fetajuustolla ja tuoreella persiljalla – mikä herkullinen tapa nauttia sienisadosta!

kantarellipannari

Vielä riittää kantarelleja! Sienet ovat mieletäni parhammillaan pannulla paistettuna sipulin kera. Niitä voi syödä sellaisenaan tai vaikkapa leivän päällä. Mehukas pannari on myös mainio pohja paistetuille sienille.

Sienien joukkoon laitoin hieman sokeria, joka karamellisoi sipulin entistä makeammaksi ja tilkan valkoviinietikkaa tuomaan hapokkuutta. Pannaripohja on ihan sellainen tavallinen, mutta tein sen uunivuokaan. Näin pohjasta saa hieman paksumman, jolloin se pysyy hieman mehukkaampana.

Sitten vaan paistetut sienet pannarin päälle ja viimeistelyyn murusteltua fetajuustoa. Pannarin voi halutessaan koristella tuoreella persiljalla. Itse laitoin vielä ripauksen mustapippuria ja tilkan oliiviöljyä!

 

Kantarellipannari

Ainekset (6 annosta)

1 L
kantarelleja
2
sipulia
2 rkl
voita
1 tl
sokeria
1 rkl
valkoviinietikkaa
1/2 tl
suolaa
200 g
fetajuustoa
tuoretta persiljaa
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä
Taikina
5 dl
kevytmaitoa
4
munaa
3 dl
vehnäjauhoja
2 rkl
öljyä
1 tl
suolaa
1 h 15 min
{
AKTIIVINEN 15 min
PASSIIVINEN 1 h 00 min

Tee näin:

Valmista ensin pannari. Vatkaa maidon joukkoon munat, vehnäjauhot, öljy ja suola. Anna taikinan turvota 30 minuuttia. Kaada taikina 25 x 35 cm kokoiseen uunivuokaan leivinpaperin päälle. Paista 225-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.

Puhdista sienet ja paloittele niitä hieman. Kuori sipulit ja leikkaa suikaleiksi.

Paista sieniä kuivalla pannulla, kunnes niistä irronnut neste on haihtunut. Lisää voi ja sipulit. Paista, kunnes sipuli on pehmeää. Lisää sokeri, valkoviinietikka ja suola. Jatka paistamista, kunnes sienet ja sipuli on saaneet hieman väriä.

Kumoa sienet kypsän pannarin päälle ja murustele pinnalle fetajuustoa. Viimeistele persiljalla, mustapippurilla ja halutessasi tilkalla oliiviöljyä.

ruoka sienet letut-ja-pannukakut
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *