Kanakeitto herkullisella liemellä

Pitkään haudutetun kanakeiton liemi on täynnä herkullista makua. Tämä ei ole ehkä se nopein, mutta lopputulos on kaiken vaivan arvoista.

kanakeitto

Nopeat reseptit ovat mieleeni, mutta tällä kertaa keittiössä syntyi jotain hieman pidemmän haututuksen vaativaa kanakeittoa. Tämän keiton juju on sen herkullinen liemi. Keitto syntyy kuitenkin melko yksinkertaisesti, sillä broilerinkoipia lähinnä haudutellaan pitkään vedessä, eikä tämä vaadi sen kummempaa vahtimista. Aluksi kannattaa kuitenkin muistaa kuoria vedenpintaan nouseva vaahto, jotta liemestä tulee mahdollisimman kirkas.

Noin puolentoista tunnin kulutta broileri on kypsää ja liha irtoaa luista erittäin helposti. Liemi siivilöidään kulhoon odottamaan kasvisten käsittelyä ja lihan voi myös perata tässä vaiheessa valmiiksi odottelemaan.

Seuraavaksi kattilassa kuullotetaan kasvikset, jonka jälkeen niiden joukkoon lisätään liemi ja puhdistettu broileri. Loput mausteet sekaan ja herkullinen keitto on valmis!

Tämän keiton juttu on siis herkullinen liemi ja broileri. Kasviksien määrä on melko pieni, koska niiden on tarkoitus vain syventää keiton makua. Keitto sopiikin erityisesti ”kylmään” talvipäivään.

Kanakeitto

Ainekset (4 annosta)

3 kpl
broilerin koipireisiä (maustamaton)
1,5 l
vettä
Lisäksi
1
sipuli
2-3
valkosipulinkynttä
1
porkkana
1
punainen chili
1 rkl
inkivääriä raastettuna
1 rkl
öljyä
1,5 tl
suolaa
1 tl
sokeria
1/2 tl
mustapippuria
1-2 tl
omenaviinietikkaa
1 rku
korianteria
2 h 00 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 1 h 30 min

Tee näin:

Laita broilerin koipireidet isoon kattilaan ja mittaa päälle vesi. Laita kansi päälle ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 1,5 tuntia. Kuori keittämisen alussa pinnalle muodostunut vaahto, jotta liemestä tulee kirkas.

Nosta kypsät koivet pois liemestä leikkuulaudalle. Siivilöi liemi toiseen kulhoon. Puhdista kattilaan tarvittaessa.

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori porkkana ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Hienonna myös chili (poista siemenet halutessasi). Raasta inkivääri.

Lisää kattilaan öljy. Lisää hienonnetut kasvikset ja kuullota ne pehmeiksi.

Lisää siivilöity kanaliemi kattilaan kasvisten joukkoon. Lisää joukkoon myös puhdistettu broileri. Mausta keitto suolalla, sokerilla, mustapippurilla ja omenaviinietikalla. Anna keiton hautua vielä hetki.

Tarkista maku ja lisää lopuksi hienonnettu korianteri.

ruoka kanaruoat keitot
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *