Joulupäivän sieniretki

Tulipa sitten käytyä sienessä joulupäivänä. Harvemmin se näin onnistuu, mutta leutojen ilmojen vuoksi suppilovahveroita oli noussut pintaan. No mikäpäs sen mukavempaa kuin valmistaa sienipiiras vastapoimituista suppilovahveroista. Suppilovahvero on siitä kiitollinen sieni, että se kestää myös pakkasta. Sienet voidaan poimia myös jäisinä maasta, joten vielä on mahdollisuuksia juosta metsään. 

Mikäli ei nyt niitä vastapoimittuja sieniä ole saatavilla, voi piiraan valmistaa myös pakaste- tai säilykesienistä. Oikestaan kaikki sienet käyvät tähän helppoon ja hyvään piiraaseen, missä sienen maku on etusijalla. Siispä nyt voi valita lähteäkö metsään vai kauppaan.

Sienipiiraan valmistus lähtee pohjasta. Jauhot nypintään huoneenlämpöisen voin kanssa ja lopuksi lisätään vesi. Taikinaa ei pidä vaivata liikaa ettei siihen muodostu sitkoa. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin ja valmista sillä aikaa täyte. Puhdistetut sienet heitetään pannulle ja niitä kypsennetään sen aikaa kunnes niistä irtoaa nestettä. Kun kaikki neste on haihtunut, lisätään pannulle vähän voita ja hienonnetut sipulit, joita kuullotetaan hetken aikaa. Täyte maustetaan timjamilla ja suolalla. Halutessa voi laittaa sekaan myös musta- tai valkopippuria. Anna seoksen jäähtyä hieman.

Ota taikina jääkaapista ja painele se piirasvuokaan reunoja myöten. Kippaa sieniseos vuokaan ja tasoittele se pohjan päälle. Lopuksi sekoitetaan yhteen kananmunat ja kerma, seos kaadetaan sienten päälle. Paistetaan noin 30-40min 200 asteessa, aina kannattaa tarkkailla tilannetta.

Lopputuloksena on erittäin maukas sienipiiras, mikä sopii hyvin vaikka uudenvuoden juhliin. Tämän piiraan elinkaari ei ollut pitkä kuvien ottamisen jälkeen. 

 

Sienestäjän suppilovahveropiiras

Ainekset

Pohja
100 g
voita
3 dl
vehnäjauhoja
2 rkl
vettä
täyte
1 l
tuoreita suppilovahveroita
2 kpl
sipulia
1 rkl
voita
1 tl
timjamia
2 kpl
kananmunaa
2 dl
kermaa
1 tl
suolaa
Muut ainesosat

Tee näin:

Valmista pohja nyppimällä huoneenlämpöinen voi jauhoihin ja lisää lopuksi vesi. Laita taikina jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Puhdista sienet ja paloittele ne pienemmiksi. Hienonna myös sipulit.

Laita sienet pannulle ja paista niitä hetki kunnes neste on haihtunut.

Lisää voi ja hienonnetut sipulit. Paistele hetki kunnes sipuli on kuullottunut. Mausta seos ja nosta jäähtymään.

Painele taikina piirasvuokaan ja lisää täyte.

Kaada päälle munakermaseos.

Paista 200 asteessa noi 30-40min kunnes pinta on kauniin värinen. 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *