Joulun paras leivonnainen: piparkakku-kakku

 

Mitä saadaan, kun yhdistellään hyviä asioita? Joskus siitä seuraa loistavia yhdistelmiä, joskus taas ei (esimerkiksi pekoni ja jäätelö nyt vaan eivät mielestäni kuulu yhteen. Ikinä. Koskaan. Milloinkaan.). Nyt näin joulun alla mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. Viime vuonna samoihin aikoihin syntyi yksi joulukakku, jossa yhdistyivät bostonkakku, joulupulla ja briossi. Tällä kertaa tässä pääsevät keskenään sekoilemaan tuo kokin äidin appelsiinikakku sekä piparkakkutaikina.

Sanomattakin lienee selvää, että tähän tarvitaan samoja aineksia, kuin tuohon appelsiinikakkuun. Näiden lisäksi piparkakkutaikina ja paiston kestävä appelsiinimarmeladi, sekä pähkinät ovat tarpeellisia. Eli homma aloitetaan tekemällä kakkutaikina, jossa 200 grammaa sokeria ja 3 kananmunaa vaahdotetaan hyvin. Tähän lisätään 200 grammaa sulaa voita ja sen jälkeen desin verran appelsiinista puristettua mehua. Lopuksi mukaan sekoitetaan lastalla pyöritellen 200 grammaa vehnäjauhoja ja 1,5 teelusikallista leivinjauhetta siivilän läpi lisättynä.

Kakun pohjaa (tai pintaa… miten sen sitten ottaakaan, sillä tämä kumotaan) varten kaulitaan piparkakkutaikinalevy. Ota siis mieluinen vuoka, johon kakun haluat tehtä. Sen ei tarvitse olla välttämättä esimerkin mukainen. Noin puolikkaan sentin paksuiseksi kaulittu piparkakkutaikinalevy painellaan tiiviisti voideltuun vuokaan ja ylitse pursuavat reunat leikellään pois. Vuuan pohjalle ripotellaan kerros mantelirouhetta ja tämän päälle levitetään kunnon kerros paistonkestävää appelsiinimarmeladia. Tähän kakkuun sitä nyt holahti ihan koko purkillinen, eli 230 grammaa. Loppu tila täytetään kakkutaikinalla. Ihan piripintaan asti sitä ei kannata laittaa, mutta aika täyteen kummiskin. Tähän kuvan kakkuvuokaan ei kyllä mahdu kaikki taikina, joten ylijäämästä voi tehdä vaikka pikkukakun. Tai sitten ottaa vaan suosiolla isomman vuuan käyttöön alusta alkaen.

Paista 45 minuuttia 175-asteisessa uunissa ja sen jälkeen lämpötila lasketaan 150:een asteeseen, jossa kakku lämmittelee vielä noin 15 minuuttia. Tässä vaiheessa saa kypsyyttä kytätä kuitenkin jo kuin haukka. Jos näyttää siltä, että kakku voisi jo olla kypsä, niin hammastikulla vaan kokeilemaan, että tarttuuko siihen enää mitään.

Pinnalle voi ripotella vähän tomusokeria tai jos siltä tuntuu niin saahan siihen jonkin kuorrutteenkin tehdä. Appelsiinimarmeladi pitää kakun kuitenkin mukavan kosteana sisältä. Pähkinät tuovat kokonaisuuteen mukavasti rakennetta ja kuka nyt ei tykkää piparkakun mausta. Eli kaikki toimivat mukavasti yhdessä. Itse ainakin nautin suunnattomasti tästä ja taidankin leikata vielä siivun tai pari lisää.

 

Piparkakku-kakku

Ainekset

200 g
sokeria
3 kpl
kananmunaa
200 g
sulaa voita
1 dl
appelsiinin mehua
200 g
vehnäjauhoja
1,5 tl
leivinjauhetta
400 g
piparkakkutaikinaa (pakaste)
40 g
mantelirouhetta
230 g
appelsiinimarmeladia (paistonkestävää)
Muut ainesosat

Tee näin:

Valmista kakkutaikina vaahdottamalla sokeri ja kananmunat. Lisää sula voi. Sekoita joukkoon appelsiinimehu ennen jauhojen ja leivinjauheen siivilöimistä mukaan.

Kaulitse piparitaikina noin puolen senttimetrin paksuiseksi levyksi. Painele se voideltuun vuokaan pohjalle ja leikkaa pois yli menevät reunat.

Ripottele pohjalle mantelirouhetta. Levitä rouheen päälle paistonkestävää appelsiinimarmeladia. Kaada päälle kakkutaikina.

Paista 175-asteisessa uunissa 45 minuuttia, jonka jälkeen paistolämpötila lasketaan 150:een asteeseen. Paista kakkua tässä lämmössä vielä noin 15 minuuttia

Kommentit (9)
  1. Onpa ihana kakku ja niin tunnelmalliset kuvat 🙂 joulua odotellessa!

  2. Näyttääpä yltiöpäisen herkulliselta! 🙂 Pysyykö piparkakkutaikina paiston jälkeenkin pehmeänä vai tuleeko kakun kuoresta ”rapea” niin kuin yksitellen paistetuista piparkakuista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *