Blogit
Perinneruokaa prkl

Joulun konvehtijuustokakku

Tehdään nyt tässä kohtaa sellainen ennustus, että konvehtirasioita tulee varmaan joka taloon useampia. Oli ne sitten itsehankittuja tai lahjaksi saatuja. Kotona meillä on aina kuitenkin käynyt näin. Niitä jaetaan naapureiden kesken ja sellaisten puolituttujen, joiden kanssa ei olla välttämättä ihan niin läheisiä, että lahjaan pistettäisiin enemmän ajatusta. Oli miten oli, konvehteja on varmasti lähettyvillä enemmän, kuin haluaa ajatellakaan. Mika kehitteli niille hieman uutta käyttötarkoitusta. Siis syötäväksi päätyvät toki näinkin, mutta aavistuksen erilailla. Eli siis niistä tulee juustokakku. Tarkemmin sanottuna konvehtijuustokakku. Miltä se kuulostaisi?

Tehdään pohja murskaamalla digestivekeksejä. Viitisentoista keksiä on aikalailla sopiva määrä. Ne voi laittaa ihan jollain laitteellakin tasaiseksi murskaksi. Keksimurskaan sekoitetaan sulatettua voita ja kokonaisuudesta tehdään tiivis massa. Se painellaan irtopohjavuuan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi ja tuo laitetaan jääkaappiin tasoittumaan. Mikalla vuoka oli halkaisijaltaan 20 senttiä ja se on nyt aika passeli. 

Sitten täytteen vuoro. Täytteestähän osa tulee ihan vaan niistä konvehdeista, joten jos löytyy kutakuinkin iskemätön rasia, niin tämä olisi hyvä. Ne marmeladikarkit voi syödä pois alta, koska eivät oikein sovi nyt tähän suunnitelmaan. Mutta normaalit konvehdit siis talteen. Ja toisaalla sekoitetaan yhteen tuorejuusto, sokeri, kerma, perunajauhot ja muna. Tätä seosta ei sen kummemmin saisi vatkata, koska ilmakuplat eivät ole toivottavia. Mutta sekoittaa pitää silti jämäkästi. Pamauttele kulhoa taas pöytää vasten lopuksi, niin sillä tavoin voi yrittää saada viimeisetkin ilmat pihalle. 

Uuni lämmitetään 175:een asteeseen ja juustokakkua paistetaan siellä tuollaiset 1 tunti ja 15 minuuttia. Uunista tultuaan se saa jäähtyä aivan kunnolla ennen tarjoilua. Koristele vielä vaikka suklaakonvehdeilla tai muulla mieleiselläsi tavalla. Tästä saa aika oivan jälkkärin vaikka joulupöytään. Makeuttakaan ei puutu. 

Konvehtijuustokakku

Ainekset

Pohja
200 g
Digestive-keksejä (n. 15 kpl murskattuna)
50 g
voita sulatettuna
Täyte
400 g
philadelphia tuorejuustoa
1 dl
sokeria
1 dl
kermaa
1/2 dl
perunajauhoja
1 kpl
kananmuna
300 g
suklaakonvehteja (on maisteluvaraa)
Muut ainesosat

Tee näin:

Tee juustokakun pohja murskaamalla Digestivekeksit hienoksi ja sekoittamalla niihin sula voi. 

Taputtele irtopohjavuuan pohjalle tasaiseksi. Laita jääkaappin täytteen valmistuksen ajaksi. 

Sekoita tuorejuusto, sokeri, kerma, perunajauhot ja kananmuna yhteen. Älä kuitenkaan vatkaa, ettei täytteeseen pääse ylimääräistä ilmaa. 

Ota irtopohjavuoka esiin ja asettele suklaakonvehdit pohjalle. Jätä niiden väliin kuitenkin rakoa, että täyteseos pääsee kaikkialle. 

Kaada seosta irtopohjavuokaan varovaisesti, niin etteivät konvehdit liikahtele. 

Paista juustokakkua 175-asteisessa uunissa 1 tunti ja 15 minuuttia.

Anna jäähtyä täysin ja tarjoile. Koristele vielä vaikka muutamalla konvehdilla.

Kommentit (5)

  1. sari kalliomäki

    Olen sanaton.

  2. Perinneruokaa Prkl

    Toivottavasti positiivisessa mielessä. 😀

  3. sari kalliomäki

    😀 no siinäpä juuri. Todella upea.

  4. Anne P.

    Nerokas idea, siis nerokas! meillä ei vaan yleensä jää niitä konvehteja yli 😀

  5. Perinneruokaa Prkl

    Sitten tämä pitää tehdä etukäteen, kun niitä vielä on hyvin jäljellä. Ja nauttia konvehdit vaan eri tavalla. 😀

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *