Itse tehty makkara, paras makkara?

No niin. Makkaroitahan tuli itseasiassa tehtyä jo aiemmin vanhan blogin puolella, mutta siitä on jo liki kaksi vuotta. Eli lienee ihan asiallista vähän päivittää tuota postausta. Tuolloin alkuaikoina kun kuvat ja kaikki muutkin olivat ehkä jotenkin eri tasoa. Toivottavasti tässä ainakin on kehitytty tavalla jos toisellakin. Nyt siis palataan itse tehdyn makkaran maailmaan, niin ei tarvitse tyytyä pelkästään Atrilleihin ja muihin vastaaviin. Mutta jos ihan totta puhutaan, niin itse ainakin tykkään jauhomakkaroista. On tällaisissa itsetehdyissä silti selkeästi omat puolensa. Tiedät ainakin tarkalleen mitä syöt. Ja onhan siinä nyt aivan omanlaisensa fiilis syödä jotain omatekemää. 

Makkaraa tehtäessä lihamylly on melko oleellinen asia. Lihat niittäin pitää jollain saada aikalailla hienoksi. Ja toinen tärkeä asia on lampaan- tai siansuoli, kun johonkin ne jauhetut lihat on tungettava. Makkaranteko on kyllä ihan hauskaa puuhaa, joten kannattaa sitä ainakin kokeilla. Mikäli kotoa ei löydy lihamyllyä, niin siihen tosiaan joutuu investoimaan. Siinä mielessä kerran kokeilu voi olla vähän kalliimpi satsi. Tarkempi ohje näiden herkkumakkaroiden tekoon löytyy alta olevasta reseptistä. 

Tekisikö mieli kokeilla?

 

 

 

Itse tehty makkara

Ainekset

700 g
sianlihaa (rasvaista)
400 g
siankylkeä
1 rkl
katajanmarjoja (rouhittuna)
2 tl
suolaa
1 tl
mustapippuria
2 tl
maissitärkkelystä (Maizena)
1 kpl
keskiolutta (0,33 l pullo)
3 dl
lihalientä
Muut ainesosat
sian tai lampaan suolta

Tee näin:

Jauha lihat lihamyllyllä (vaihe 1). Sekoita joukkoon mausteet ja maissitärkkelys. Lisää olutta sen verran, että massa on hieman lihapullataikinaa löysempää. Paista massasta koepala pannulla ja tarkista maku.

Pujota huuhdottu suoli makkarakoneen ”torven päälle” ja tee solmu suolen toiseen päähän, noin puolen metrin päähän. Aloita täyttäminen, mutta älä täytä suolta liikaa, muista solmimisvara. Kun makkaraa on pursotettu puolisen metriä voi sen katkaista. Solmi toinen pää.

Taittele makkara pienempiin osiin. Makkarat voi myös solmia puuvillalangalla, jotta ne eivät aukea kypsennyksen aikana (vaihe 2).

Nosta täytetyt ja taitellut makkarat voideltuun uunivuokaan ja kaada päälle lihalientä.

Paista 150 asteessa noin tunnin ajan, tai kunnes makkaroiden sisälämpö on 68 astetta.

* Makkarat voi syödä suoraan uunista. Kauniin ja rapsakan paistopinnan saat paistinpannulla tai grillissä.

Kommentit (2)
  1. Ai että, itsetehty makkara on kyllä parasta. Viime kerrasta on kyllä itselläkin aikaa, mutta kyllä itse tekemällä saa parhaita 🙂

  2. Perinneruokaa Prkl
    1.9.2015, 06:48

    Onhan se vähän työläs prosessi, ettei ihan joka viikko viitsi itse tehdä. 🙂 Mutta lopputulos on kyllä vaivan väärti yleensä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *