Blogit
Perinneruokaa prkl

Irmelin omenakakku

Omenakausihan se taas on täällä. Kaupoissa niitä ainakin on kiitettävän paljon tarjolla, vaikka kavereiden kanssa olikin puhetta, että kotiomenat ovat olleet vähän heikkoja tänä vuonna. No, aina ei vaan voi kaikki olla täydellistä. Ilman omeniakaan ei tarvitse silti sentään täysin olla. 

Tämä resepti, mikä nyt tehdään on itseasiassa Mikan hyvän ystävän äidin, Irmelin, resepti, joten kiva päästä kokeilemaan tätä. Mika ainakin sanoi, että vastaavanlaista ei ole tullut heti vastaan. Hieman tätä tuli ”muokattua” siinä mielessä, että alkuperäinen kuulemma tehdään normaaliin perusvuokaan ja sitä lusikoidaan sieltä lautaselle, mutta Mika teki tämän irtopohjavuokaan. 

Kakku aloitetaan, kuten useimmat kakut, eli vaahdotetaan sokeri, vaniljasokeri ja voi vaahdoksi. Tähän lisätään kolme kananmunaa, mutta yksi kerrallaan. Sitten tarvitaan omenaraastetta ja sen pitäisi olla hapokkaista/kirpeistä omenista. Tätä oikeastaan kannattanee tehdä jo ennen sokerien ja voin vaahdottamista. No, ehtiihän sen tässäkin. Eli siis kuoritaan omenat, poistetaan kodat ja raastetaan. Raastetta tarvitaan tuollainen 5 desiä, joten se olisi… noin 10 pienempää omenaa tai 4-5 isompaa. Omenaraaste sekoitetaan vaahtoon ja sitten lisätään jauhot ja leivinjauhe yhdessä. Sekoita taikina kunnolla. 

Valmis taikina kaavitaan kaikki voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan (ja tämänhän siis saa toki tehdä muuhunkin, eli Mika ei hyppää ruudun läpi jos näin tekee. :D). Uuni lämmitetään 175-asteiseksi ja kakkua paistetaan siellä noin 50 minuuttia. Sen jälkeen valmis kakku kumotaan ja annetaan ehkäpä vähän jäähtyä ennen kuin käydään syömään. 

Kakku on kohtalaisen kosteaa ihan sellaisenaankin, mutta tokihan siihen voi vaniljajäätelöä tai -kastiketta ottaa seuraksi. Irmelin kakkua ilmeisesti on hyvä syödä juuri vaniljakastikkeen kanssa. Enkä kyllä ihmettele, omenapiirakoiden ja muiden kanssa sopii aina hyvin vaniljakastike, niin miksipä tämä olisi poikkeus. Herkkuhetki odottaa taas. 🙂

Irmelin omenakakku

Ainekset

2 dl
sokeria
250 g
voita
2 tl
vaniljasokeria
3 kpl
kananmunaa
5 dl
hapokasta omenaa (raasteena)
5 dl
vehnäjauhoja
3 tl
leivinjauhetta
Muut ainesosat

Tee näin:

Vaahdota sokerit ja voi vaahdoksi. 

Lisää kananmunat yksi kerrallaan. 

Raasta kirpeät/hapokkaat omenat ja sekoita omenaraaste vaahtoon. 

Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita taikina valmiiksi. 

Voitele ja jauhota vuoka. Kaada taikina vuokaan. 

Paista 175-asteisessa uunissa 50 minuuttia. 

 

Kommentit (1)

  1. Heidi K.

    Näyttääpä herkulliselta. Ja ihana foto.

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *