Herkullista Hampurin haukea

Hampurin hauki on uusi tuttavuus. Hauki on hyvinkin tuttu näky ollut meillä kotona aina ruokapöydässä, mutta ei itseasiassa varmaan koskaan tässä muodossa. Järven läheisyys on pitänyt kätevästi huolta siitä, että kalaa siis on ollut tarjolla ja yllättävän monenlaisia vielä kaiken lisäksi. Haukia on sieltä aina tullut. 

Hauesta saa monenlaisiakin asioita, kuten haukipullia. Jos kuitenkin tekee mieli oikein herkutella hauella, niin Hampurin hauki on juuri oikea ratkaisu. Tähän nyt tulee kuitenkoin voita, kermaa, juustoa jne. Ei voi mennä pieleen. 

Hauki fileet pitää tietystikin hankkia ensin. Joko itse sieltä järvestä tai kaupasta/kauppahallista. Sitten tehdään kuorrute kalalle. Sekoitetaan keltuainen, juustoraastetta, voisulaa ja korppujauhoja yhteen. Kuulostaa jo todella lupaavalta. Sitten vain asetellaan haukufileet uunivuokaan ja päälle ripotellaan hieman suolaa. Sen jälkeen levitetään äsken valmistettu kuorrute tasaisesti noiden haukifileiden päälle. Lopuksi kaadetaan päälle vielä kermaa ja avot. Koko komeus paistetaan 200-asteisessa uunissa. 30 minuuttia on sopiva aika. 

Haukien tultua uunista ulos ripotellaan päälle vielä vähän tuoretta tilliä ja sitruunamehua. Sitten vain syömään. Jotakin siis tarvitaan toki seuraksi, joten mikseipä vaikka keitetyt perunat? Ne ja tämä mehevä herkku sopivat hyvin yhteen. Mitä itse laittaisit seuraksi?

Hampurin hauki mehevällä kuorrutuksella

Ainekset

1 kg
haukea
1 tl
suolaa
kuorrute
1 kpl
keltuainen
1 dl
emmentalraastetta
50 g
voita
2 rkl
korppujauhoja
lisäksi
2 dl
kermaa
0
tilliä
0
sitruunamehua
Muut ainesosat

Tee näin:

Valmista kuorrute sekoittamalla keltuainen, juustoraaste, voisula ja korppujauhot keskenään.

Aseta haukifileet uunivuokaan ja ripottele päälle hieman suolaa.

Levitä kuorrute haukifileille tasaisesti ja kaada päälle kerma.

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Lisää päälle tuoretta tilliä ja sitruunamehua. 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *