Tippaleipäkranssi – oli vain pakko kokeilla!

Omituiset ruokavisiot, ne tulevat yllättäen, ja niitä seuraa googlettelu:, onko joku tehnyt jo sellaisen? Jos ei ole, tulee kamala tarve kokeilla. Juhlapyhät ovat visioiden kulta-aikaa, kun haluaa tehdä jotain perinteistä mutta ei aina samalla tavalla. Eilen se sitten alkoi kalvaa mieltä: voisiko tippaleivästä tehdä ison kranssin? Näin jo mielessäni miten ihanalta se näyttäisi vappubrunssipöydässä ja siitä voisi jokainen murtaa itselleen palasen. 

Tänään oli sitten pakko kokeilla sitä. Tein gluteenittoman tippaleipätaikinan vanhan ohjeeni mukaan (joka löytyy täältä!). Lämmitin öljyn isossa 10 l kattilassa ja odotukset oli sekä minulla että lapsilla korkealla. Laitoin kattilan pohjalle yhden ison molemmista päistä avatun peltisen säilykepurkin ja pursotin kranssin sen ympärille. Koska pursotinpussista ei kuitenkaan pysty tuuttaamaan taikinaa koko kattilan täydeltä kovinkaan nopeasti, ehti alin kerros kranssista jo kypsyä kun pääsin takaisin kranssikierroksen alkuun. Eli lättänäksi jäi. Se ei kuitenkaan lapsia tuntunut haittaavan, eikä tietenkään vaikuttanut myöskään makuun. Sovittiin että nämä koekappaleet syödään heti ja uudet, oli ne sitten pieniä tai isoja valmistetaan sitten vappuaattona.

Aina ei visiot mene putkeen, mutta turha niistä on masentua. uusia ideoita kohti. Aurinko paistaa,pihalla on kamalasti tekemistä ja edessä vielä kolme päivää lomaa. Meidän vappupallot muuten kuhertelevat eteisessä, dino on aivan tuon ponin vietävissä ja minua naurattaa se joka kerta kun kuljen niistä ohi- Tämän kuhertelukuvan myötä toivotan kaikille iloista vappua!  

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *