Koti asemalla
Koti asemalla

Työhuoneessa

Kiitos kun olitte viime postaukseen laittanut pari toivepostaus-viestiä. Sain siitä taas inspiraatiota bloggaamiseen. Kun multa toivottiin ihan vaan lisää eri huoneiden kuvia, niin totesin että joo, eipä ole tullut kuvattua juurikaan. Ihan vaan koska itseä ällöttää jatkuva sekasotku. Tavarat aina levällään, ja ne näyttää kuvissa kamalalta.

Tänään maanantaina mulla on ollut ihmeen tehokas päivä. Siivosin pitkästä aikaa työhuoneenkin, joten sain niitä kuvia otettua. Oikeastaan se siivousinnostus lähtee välillä hassuista asioista. Syynä saattaa olla uudet sisustustyynyt, uusi kukkakimppu tms, joka pistää siivousvimman liikkeelle. Itselläni se lähti tomaatin taimista. Koska edelliset tomaatintaimet kissat tuhosi samantein, hain nyt ullakolta minikasvihuoneen. Siivosin sen, asetin tomaatit sinne ja kasvivalon päälle. Samalla huomasin että pöytä oli ihan kissankarvoissa, ja siitä se vimma sitten lähti.


Onneksi muistin että mulla oli tuo ikivanha Ikean kasvihuone. Se on just täydellinen tähän käyttöön, koska taimet on tosiaan pakko suojata kissoilta. Kasvivalon taas ostin rautakaupasta. Nykyään niitä saa ostettua ihan tavallisena lamppuna, jonka voi lisätä tavalliseen valaisimeen. Lisäksi niissä on nykyään saatavilla tuollainen luonnollinen valo, eikä sellainen kamala sininen tms. Kuulin nimittäin jostain, että jos uudet taimet saavat olla kasvivalon alla huhtikuuhun asti, niistä tulee paljon vahvempia, kuin ilman valoa. Jännityksellä odotan pääseekö nämä joskus ulos asti, vai tuhoanko ne heti alkuunsa liialla kastelulla tms…

Työhuoneesta sen verran, että tämähän oli mun pikkuinen puoti viime vuoden elokuuhun asti.  Sen jälkeen se jäi tosi kesken pitkäksi aikaa, ei vaan aika riittänyt sen uudelleen sisustamiseen. Aina silloin tällöin olen sitä koittanut järjestellä, mutta inspiraatio on aika hukassa. Syynä tähän on mm. mieheni puoli huoneesta, joka on ihan kamala kaaos. Se on meidän suhteessa vähän haastavaa, kun mies kerää tavaraa ympärilleen, mulla taas kaaos aiheuttaa ahdistusta. On vaan koitettava elää jotenkin tämän keskellä. 

Muutoinhan tämä huone on tosi ihana ollut aina. Rakastan tuota Sandbergin Liljekonvälj-tapettia, eikä tänne juuri muuta välttämättä tarvitsekaan, kun tämä on jo ihana. Tauluja haluaisin silti lisää, mutta niitä yritän itse maalailla ja piirtää ajan kanssa. Viherkasveja haluaisin myös, mutta tässä huoneessa niiden kastelu vähän unohtuu… Pärjää täällä kuitenkin ilmankin.

Tarkoitus on täällä puuhastella kaikenlaista. Tänään olen täällä puuhastellut taimien lisäksi maalipensseli kädessä. Siis kalustekalkkimaalin. Jotain pirtsakkaa tulossa, ja siitä lisää juttua toiste. Kissat myös tykkää tässä pöydällä tiirailla pihalle, siksi tämä onkin aina ihan irtokarvassa. Nytkin kun kirjoitan tässä, kaikki kolme kissaa ravaa tässä vähän väliä. Katselevat ulos, yksi kävi nukkumassa sylissä, kaikki kävi katsomassa mitä teen jne. Ei ehdi olla yksinäistä ainakaan.

Kivaa uutta viikkoa!

-Henna-

Kommentit (2)

  1. Anna

    Olipas taas niin kiva katsella kuviasi! On sellainen kaunis talo, jossa on myös niitä kuuluisia ”elämänjälkiä” niin kuin nyt vaikka yksi mies 🙂 Ihanaa päivää!

    1. hennaasemalta

      Voi kiitos, kiva kuulla. 🙂

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *