Nestorin huonemuutoksia

Meillä on ollut miehen entinen työhuone tyhjillään vuoden, siitä asti kun meidän nuori hoitolapsi muutti sieltä pois. Ollaan vähän niin kuin odotettu siihen uutta lasta. Koska lasta ei ole tullut, ja itse en jaksa enää jakaa työhuonettani mieheni kanssa, päätin että nyt tulee muutos asiaan. Viimeisen niitin päätökseen teki se, kun päätimme että meille tuleekin lyhytaikaisia sijoituksia, ja pääasiassa ihan nuoria lapsia.

Tyhjillään ollut huone ei nimittäin sovellu oikein pienille. Vaikka asuntomme on vain yhdessä kerroksessa, on se huone aivan erillään muista makuuhuoneista. Ihanteellinen nuorelle, kun on oma rauha, mutta pienelle ehkä hiukan pelottava. Joten, meillä alkoi nyt huoneenvaihto ja suursiivousrumba.

Uusi järjestys

Ensinnäkin saan oman työhuoneeni aivan itselleni taas. Saan sisustaa sen taas ihanasti, ja olohuoneen vuodesohva siirtyy sinne takaisin. Mies saa itselleen jälleen oman työhuoneen, joka alunperin olikin hänen. Lisäksi meidän esikoinen haluaa pitää sielä oman pelikoneensa, joten sielä on nyt miehen ja pojan molempien pelikoneet.

Samalla miehen väliaikainen työpöytä vapautui meidän kuopukselle. Nestori on aivan onnessaan kun sai itselleen isonpojan työpöydän. Hän täytti just 5-vuotta, ja on todella innokas piirtämään ja askartelemaan. Tähän asti hän on askarrellut keittiössä ja lattialla, ja tavarat ovat aina levällään missä sattuu. Nyt kuitenkin on oma pöytä, jonka hän jopa haluaa pitää suht siistinä.

Pöytä jo muutti huoneen ilmettä tosi paljon. Lisäksi ollaan tilattu sängyn päälle vuodekatos. Katokset ja majat on nyt myös tärkeitä, ja poika on ruvennut pelkäämään pimeää, joten katos ehkä tuo turvaa.

Tosin tämäkin ratkaisu on väliaikainen, koska Nestorin sänky tulee siirtymään vuoden alussa Mikin huoneeseen. Nestorin huoneesta tulee hoitolasten huone. Lisäksi työhuoneeni vuodesohva toimii tarvittaessa yhden lapsen sänkynä, jos lapsia tulee enemmän. Olen myös raivannut työhuoneestani tilaa hoitolasten tavaroille, ja sitä raivausta on tarkoitus jatkaa.

Olen tosi tyytyväinen tähän ratkaisuun, samoin muutkin. Saan itselleni oman inspiroivan tilan, mies ja esikoinen saavat pelata ja huutaa pelijuttujaan keskenään ja Nestori viihtyy omassa huoneessaan.

Tänään olisi tarkoitus purkaa olohuoneen vuodesohva ja siirtää mun työhuoneeseen. (ei mahdu ovesta ilman purkua….) Niin ja vähän joulukoristeitakin ajattelin kaivaa esiin. Ainakin poikien omat kuuset.

Onneksi minulla on perjantaitkin vapaata, niin ehtii vähän tehdä tällaista.

Nyt ihanaa viikonloppua!

-Henna-

sisustus lastenhuone
Kommentit (2)
  1. Söpö lasten huone! Ihana nähdä värikkäitä sisustuksia. Me nukuttiin pienenä aina vanhempien kanssa ja sitten siskon kanssa samassa huoneessa vaikka meillä oli 3 isoa makkaria. Ei jostain syystä haluttu nukkua yksin ennen kuin vasta kouluikäisinä. Yksi huone taisi siis toimia peli/vierashuoneena aika pitkään. Nykyään asutaan miehen kanssa yksiössä (työsuhdeasunto) ja meille riittää tila täydellisesti kun ollaan saatu mahtumaan makkari(alkovi), työpiste ja olohuone samaan tilaan! Keittiö erikseen ja wc tietysti sekä iso vaatehuone. Fiksuja neliöitä vaikka vaan 35 ja ennen vanhaan kyseisissä asunnoissa asui helposti 4-6 ihmistä! Tuntuu jopa hassulta, että nykyään joka lapsella alkaa olla oma huone (ei meillä aikuisillakaan ole), koska sitä omaa tilaa alkoi tarvita enemmän vasta siinä 10-vuotiaana ja sitä vanhempana (toki yksilöllistä) 😀 Meillä on omat työpisteet miehen kanssa samassa tilassa, mutta todellakin ollaan sisustettu nätiksi ja toimivaksi 🙂 Osataan myös antaa toiselle työrauha. Ei koeta, että esim. Pelaaminen vaatisi meille omaa tilaa. Eri asia jos on salassapidettäviä papereita niin kannattaa olla lukittava työhuone jonne ei esim. Lapset tai vieraat pääse menemään. Jos meillä olisi lapsia niin luultavasti kaksio riittäisi aika pitkälle kunhan pohja olisi fiksu. Edellinen asunto oli perhe-asunto (kaksio 50neliötä) ja kahdestaan se tuntui jopa liian isolta, kun sinne ois mahtunut helposti vielä 1-3 lasta meidän lisäksi 😀 Minusta te hyödynnätte tosi kivasti ja monipuolisesti teidän asuntojen tiloja ja kiva kun sijaislapsillekin on omaa tilaa! 🙂

    1. hennaasemalta
      9.11.2019, 13:12

      Niinpä, kyllähän sitä pieneenkin hyvin mahtuu! 🙂 Mehän mökillä oleillaan tosi pienessä mökissä, ja se on kivaa vaihtelua näihin kodin isoihin tiloihin. 😀
      Sijoitettujen lasten suhteen on vaan vähän tiukemmat säännöt, vaikka periaatteessa kaikki mahtuu samaan huoneeseen, ja ehkä haluaakin samaan, niin pitää olla myös mahdollisuus omaan tilaan ja rauhaan. Lapsikohtaisesti sitten järkätään. 🙂
      Itse en pystynyt yhtään olemaan miehen kanssa samassa tilassa. Hän on aikamoinen tavaroiden hamstraaja, ja muutenkin hyvin erilainen tapa olla ja elää kuin itselläni, niin ei oikein toiminut. Onneksi voidaan kuitenkin näin tilat jakaa, niin kaikilla on hyvä fiilis. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *