Kalenterituunausta

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella kalenteriaskartelusta. Se on harrastus jota olen jaksanut jo reilusti yli vuoden harrastaa viikottain. Edelleen on mukavaa aina sunnuntaisin koristella ensi viikon kalenteriaukeama. Viikon tekemisiä on myös kiva katsella kun aukeama on nätti, ja koko kalenteri myös. Askartelu on muutenkin kivaa, mutta arjen kiireessä kaikki muu askartelu jää. Tämä on sellaista pientä puuhaa jonka ei tarvitse viedä kauaa aikaa.

Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta noin yleisesti, kuten tässä postauksessa. Nyt ajattelin kertoa tarkemmin omasta kalenteristani, jota kutsutaan nimellä Traveller´s notebook. Kaikenlaisia koristeltavia kalentereita olen kokeillut, mutta tämä on ainakin toistaiseksi tuntunut parhaalta vaihtoehdolta itselleni.

Ideana traveller´s notebookissa on se, että nahka-tai kangaskansien väliin sijoitetaan vihkoja, joita voi käyttää haluamillaan tavoilla. Vihkot pysyvät kansien välissä kuminauhoilla, joiden väliin vihko pujotetaan. Itse kalenterikin pysyy kätevästi kiinni kuminauhalla.

Vihkot voivat sisältää muistiinpanoja, esimerkiksi yhdessä vihkossa on työasiat, yhdessä koulujutut. Vihkot voivat olla myös kuvien luonnosteluja varten, ostoslistana ja itse kalenterina. Kalenterivihkoja ja muita löytyy erikseen myytävänä.


Itse kalenterikansia myy monet merkit, ja ne voi valmistaa myös itse nahkasta, kankaasta tai muovitetusta kartongista. Esimerkiksi youtubesta löytyy paljon videoita kansien valmistuksesta. Monissa valmiissa kansissa on myös kivoja taskuja kannen sisäpuolella, ja sinne saa vaikka pankkikortit sujautettua.

Kalentereihin on myytävänä paljon erilaisia tarroja, joita itse käytän paljon koska ne on niin helppoja. Lisäksi voi käyttää leimakuvia, piirtää, maalata, lisätä lehtileikkeitä jne. Nykyään on myös myynnissä sellaisia pieniä kuvatulostimia, joilla sai pieniä kuvia tulostettua suoraan puhelimesta. Itselläni on HP:n Sprocket. Sillä saa juurikin kalenteriin sopivan kokoisia tarrakuvia tulostettua. Kuvissa on siis toisella puolen tarrapinta.

Itselläni on ruskea Webster´s Pagesin Traveller´s notebook. Lisäksi mulla on lompakkona vastaavanlainen TN jonka olen tilannut Etsystä. Mulla on sielä pieni matkakalenteri, tilaa muistinpanoille ja korteille sekä tasku kolikoille. TN:ää löytyy todella monessa eri koossa, joten jokaisen makuun on jotain.

Tämän lisäksi mulla on vielä iso Happy planner kalenteri, jota käytän päiväkirjana. Se on enemmän normaalin kalenterin kaltainen mutta iso. Sitä en siis kanna mukanani, vaan merkitsen jälkikäteen muistoja ja niitä pieniä valokuvia. Ihan harmittaa ettei mulla ole ollut vastaavia poikien pikkulapsiaikana. Olisi kiva jos lasten hassut lausahdukset ja oppimisetapit olisi kivan kalenterin välissä kerrottuna. Toki vieläkin ehtii, varsinkin Nestori on just siinä iässä kun lausahtelee hassuja lauseita.

Tein Traveller´s notebookeista videon Youtubeen, se löytyy täältä. Olen myös tehnyt aiemmin videon siitä Happy plannerista, jota käytän päiväkirjana. Se on täällä. Kannattaa kurkistaa, vaikken vielä mestari olekaan kuvaamisessa. Traveller´s notebookeja ja Happy planner memory kalentereita löytyy mun puodilta. Lisäksi löytyy tarroja, washiteippejä jne jos innoistuit harrastuksesta. Suomessa on ympäri maata muutama verkkokauppa jotka myy laajemmallakin valikoimalla näitä, googlettamalla varmasti löytyy. Pääkaupunkiseudulla ei näitä oikeastaan muualla vielä olekaan.

Nyt mä jatkan töitä. Olen ollut pari päivää jossain ihme flunssa-migreenitaudissa, enkä ole saanut mitään tehtyä. Nyt on vähän parempi olo. Nestori on vielä muutaman tunnin päiväkodissa, joten täytyy käyttää aika hyödyksi.

-Henna-

tee-itse kasityot askartelu
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *