Blogit
Keittiössä, kotona ja puutarhassa

Yksinkertaisuuden ylistys = Tomaattikastike

height=”750″ width=”500″>

Itse keitetty tomaattikastike on uskomattoman hyvää ja kaiken ylimääräisen vaivan arvoista. Tomaattikastikkeen maku palkitsee ahkeran kokin ruhtinaallisesti. Jos ihan rehellisiä ollaan niin ei tomaattikastikkeen itse tekeminen kovin työllistävää ole. Henri Alenin twiittaama muttisoosi resepti tyhjensi ruokakauppojen hyllyt tomaattimurskapurkeista hetkellisesti ja todisti sen, että pelkkä tomaattikastike voi olla todella hyvää.

Pakkasen paukkuessa nurkissa on tomaattikastike lohturuokaa parhaimmillaan. Kulhossa pastaa, itse keitettyä tomaattikastiketta, parmesaania ja tuoretta basilikaa niin pahinkin päivä on pelastettu. Itse keitän yleensä ison satsin tomaattikastiketta kerralla, josta riittää useampaan ruokaan. Tomaattikastikkeeseen voi upottaa mm. herkullisia lihapullia tai käyttää lasagnen valmistamiseen. Loppuviikosta luvassa yksi resepti, johon tomaattikastiketta tuli käytettyä.

Se paras tomaattikastike

Ainekset

1 kpl
sipuli
1 kpl
valkosipulin kynsi
2 rkl
oliiviöljyä paistamiseen
800 g
tomaattimurskaa
2 rkl
tomaattipyrettä
2 dl
vettä
1 kpl
pieni kuivattu chili
1 tl
sokeria
½ dl
punaviiniä
0
5 oksaa tuoretta timjamia
0
suolaa
0
mustapippuria myllystä
2 rkl
tuoretta lehtipersilijaa hienonnettuna
3 rkl
tuoretta basilikaa hienonnettuna
Muut ainesosat

Tee näin:

Kuori ja kuutioi sipuli. Kuori ja hienonna valkosipulin kynsi. Kuumenna oliiviöljy kattilassa. Lisää kuutioitu sipuli ja paista sipulia noin 5 minuuttia keskilämmöllä. Lisää hienonnettu valkosipuli ja paista vielä muutaman minuutin ajan. Lisää punaviini kattilaan ja anna kiehahtaa. Lisää tomaattimurska, tomaattipyree ja vesi. Kuumenna tomaattikastike kiehuvaksi. Mausta tomaattikastike chilillä, sokerilla, suolalla, timjamilla ja pippurilla. Anna tomaattikastikkeen porista miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Poista timjamin oksat. Lisää hienonnetut yrtit ja tarkista tomaattikastikkeen maku. Lisää mausteita tarvittaessa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *