Uudet perunat grillinyytissä

Kesälomalla mökillä haluan päästä ruoanlaitossa mahdollisimman helpollla, kuitenkin mausta tinkimättä. Mökillä saaristossa riittää niin paljon mielekästä puuhaa, ettei viitsi kovin paljoa aikaa tuhlata ruoanlaittoon. Uusia perunoita keitän mökillä aina reilusti ylimääräisiä. Seuraavana päivänä keitetyistä perunoista valmistuu lounaaksi helposti vaikka pyttipannu tai perunamunakas. Ylijääneistä perunoista valmistuu myös herkullinen lisäke grilliruoalle folionyytissä, joka laitetaan myös grilliin. Perunoiden lisäksi grillinyyttiin laitetaan uutta sipulia, tillä ja voita. Grillinyytti maustetaan vielä suolalla ja mustapippurilla. Tarkkoja määriä minulla ei ole ohjeeksi antaa, kun kyseessä hävikkiresepti. Alla nyt kuitenkin viitteellinen ohje, jonka pohjalta jokainen voi soveltaa oman makunsa mukaan.

Uudet perunat grillinyytissä:

  • keitettyjä uusia perunoita
  • uusia sipuleita
  • tuoretta tilliä
  • voita kuutioituna
  • suolaa
  • mustapippuria
  • kaksikerrosta vahvaa foliota

Kuutioi perunat, viipaloi sipulit ja hienonna tilli. Laita perunat, sipulit ja tilli folion päälle. Lisää kuutioitu voi ja mausta vielä suolalla sekä mustapippurilla. Sulje folio nyytiksi. Nosta nyytti grilliin ja anna olla 20-30 minuuttia nyytin koosta riippuen. Nauti grilliruoan lisukkeena.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *