Tapas ilta osa1

width=”763″ height=”1090″>

Flunssa jylläsi meidän perheessä kaksi viikkoa. Viime lauantaina saimme lapset onneksi mummilaan hoitoon ja pääsimme hetkeksi hengähtämään. Päätimme järjestää kahden keskentapas illan, joka osoittautuikin mainioksi ideaksi. Itse olin vielä puolikuntoinen flunssan jäljiltä, mutta mies toimi onneksi hyvänä apukokkina.

Teimme runsaan valikoiman erilaisia tapaksia. Tapaspöydästä löytyi marinoituja oliiveja, paprikoita sekä munakoisoa, punaviinissä haudutettua chorizoa, sherryviinietikka sieniä, espanjalaisia lihapullia, patatas bravas, aiolia, marinoitua manchegoa ja serranokinkkua. Kaikki onnistuivat erinomaisesti eli suosikkia on mahdoton nimetä. Tapaksia oli todella runsaasti kahdelle hengelle. Niitä riitti sunnuntaina tapas brunssiksi, joka ei kyllä haitannut yhtään. Tähän postaukseen päätyivät marinoidut oliivit, paprikat sekä munakoisot.

Tapakset nautimme Parés Baltà Brutin ja Matsu El Picaron kera. Erinomaisia molemmat.

width=”769″ height=”1153″>

Tapakset olivat erinomaisia, mutta illan kruunasi Erja Lyytisen keikka Järvenpäätalolla. Blues ladyn slide kitara taiturointi hurmasi täysin minut sekä mieheni. The Queen Of The Slide Guitar kiertue on nyt käynnissä eli vielä ehtii keikalle, suosittelen lämpimästi.

 

Tapas: Marinoidut Munakoisot

Ainekset

1 kpl
munakoiso
0
suolaa
0
rypsiöljyä
Marinadi
½ dl
neitsyt oliiviöljyä
½ kpl
sitruunan mehu
2 tl
sitruunan kuorta raastettuna
½ kpl
punainen chili hienonnettuna
1 kpl
valkosipulinkynsi hienonnettuna
2 rkl
lehtipersilijaa hienonnettuna
0
suolaa
0
mustapippuria myllystä
Muut ainesosat

Tee näin:

Viipaloi munakoiso 1½ cm paksuisiksi viipaleiksi. Ripottele suolaa viipaleille ja anna itkettyä noin 20 minuuttia. Pyyhi irronnut neste ja suola pois.

Laita munakoisoviipaleet leivinpaperilla päällystetylle pellille. Sudi viiipaleet molemmilta puolilta öljyllä. Grillaa uunissa grillivastuksen alla kunnes pinta saa hiukan väriä. Nosta pelti uunista ja käännä viipaleet ympäri. Laita takaisin uuniin ja jatka grillaamista kunnes viipaleiden toinenkin puoli on saanut kunnolla väriä.

Sekoita marinadin ainekset hyvin keskenään. Laita munakoisoviipaleet kulhoon ja kaada marinadi päälle. Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin maustumaan. Anna maustua vähintään puolisen tuntia ennen tarjoilua

Tapas: Marinoidut paprikat

Ainekset

300 g
suippopaprikoita
Marinadi
3 rkl
neitsyt oliiviöljyä
1 rkl
sherryviinietikkaa
1/4 tl
savustettua paprikajauhetta (sweet)
1 kpl
valkosipulinkynsi (hienonnettuna)
1 rkl
hienonnettua lehtipersilijaa
0
juoksevaa hunajaa
0
suolaa
0
mustapippuria myllystä
Muut ainesosat

Tee näin:

Puolita suippopaprikat. Poista kanta sekä siemenet. Laita paprikat uunivuokaan leikkauspinta alaspäin. Nosta paprikat uuniin 250 asteeseen grillivastuksen alle. Paahda uunissa kunnes paprikoiden kuoreen on tullut mustia laikkuja. Nosta paprikat uunista kulhoon ja peitä kulho tiiviisti kelmulla. Anna paprikoiden jäähtyä noin 15 minuuttia.

Valmista marinadi sekoittamalla kaikki marinadin ainekset hyvin keskenään. Poista paprikoista kuori ja pilko sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Laita paprikat ja marinadi kulhoon. Peitä kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa vähintään puolisen tuntia.

Tapas: Marinoidut Oliivit

Ainekset

180 g
kivettömiä vihreitä oliiveja (350g purkki, josta oliiveja 180g)
Marinadi
½ dl
neitsyt oliiviöljyä
½ kpl
sitruunan mehu
2 tl
sitruunan kuorta raastettuna (luomu)
½ kpl
punainen chili hienonnettuna
1 tl
juoksevaa hunajaa
1 rkl
lehtipersilijaa hienonnettuna
0
suolaa
0
mustapippuria myllystä
Muut ainesosat

Tee näin:

Valuta oliivit hyvin ja laita kulhoon. Sekoita marinadin ainekset hyvin ja kaada oliivien joukkoon. Sekoita hyvin ja peitä kelmulla. Anna maustua jääkaapissa vähintään tunti ennen tarjoilua.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *