Savustettu revitty possu

Savustuspussi saatu blogin kautta Sinituote Oy:lta.

Revittyä possua tai nyhtöpossua on pakko valmistaa vähintään kerran kesässä, vaikka suurin hypetys on ajat sitten jo loppunut. Savustaminen tuo rutkasti lisää makua ylikypsään possuun ja on kaiken ylimääräisen vaivan arvoista. Kasslerin lyhytkin savustus tuo rutkasti makua. Savun maku tarttuu nimittäin rasvaiseen lihaan helpommin.

Kassleri maustettiin pitkän tuotekehittelyn tuloksena syntyneellä mausteseoksella. Kyseistä mausteseosta löytyy aina valmiina kaapista. Välillä mausteseokseen laitetaan myös valkosipulijauhetta ja sinappijauhetta. Revitystä possustä ylijäänyt mausteseos sekoitettiin tilkkaan öljyä ja hierottiin broilerin paistileikkeisiin ennen grillausta.

Revityn possun kera tarjottiin tällä kertaa coleslawta, viipaloituja säilöttyjä jalapenoja, marinoitua punasipulia ja perunaslaattia. Kokonaisuus oli onnistunut ja revityttä possulla täytetyt hot dogit hävisivät parempiin suihin hetkessä. Vielä on onneksi kesää jäljellä ja ehtii tehdä nyhtöpossua.

Kaikki ylikypsä liha on maistunut lapsille pienestä pitäen. Ylikypsää lihaa onkin tullut valmistettua monessa eri  muodossa. Blogista löytyvät seraavat ohjeet:

Sherryssä ja kant­ta­rel­li­lie­mes­sä ylikypsäksi haudutettu hirvenpaisti

Nyhtökaritsaa, val­ko­si­pu­li­pe­ru­noi­ta ja hu­na­ja­juu­rek­sia

Tuliset Nyhtöpossu Enchiladat

Poropaimenen piiras

 

 

Revitty possu

Ainekset

800 g
porsaan kassleria
3 dl
keskiolutta
2 kpl
sipuli
0
Hickory Savustuspussi (sinituote)
Mausteseos
2 rkl
muscovadosokeria
1 kpl
kuivattu ancho -chili
1 kpl
kuivattu chipotle -chili
1 tl
jauhettua korianteria
2 tl
jauhettua jeeraa
2 tl
savustettua paprikajauhetta
2 tl
kuivattua oreganoa
0
mustapippuria myllystä
2 tl
suolaa
Muut ainesosat

Tee näin:

Ota kassler huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Valmista ensin mausteseos. Hienonna kuivatut chilit morttelissa. Lisää mausteseoksen muut ainekset mortteliin ja sekoita tasaiseksi. Hiero mausteseosta reilusti kasslerin pintaan (noin 3/4 mausteseoksesta). Laita kassler savustuspussiin. Savusta kassleria grillissä savustuspussin ohjeen mukaan ensin 10 minuuttia kovalla lämmöllä ja sitten 20 minuuttia keskilämmöllä. Anna jäähtyä 15 min. Siirrä kassler pataan. Lisää pataan lohkotut sipulit ja olut. Laita kansi päälle ja nosta pata uuniin. Anna hautua uunissa 100 asteessa 8-10 tuntia. Tarkista välillä tarvitseeko lisätä nestettä. Nosta kassler padasta ja riivi kahdella haarukalla suikaleiksi. Keitä tarvittaessa lientä kasaan. Sekoita liemi lihasuikaleiden joukkoon. Tarjoa coleslawn, jalapeno viipaleiden, marinoidun punasipulin ja hot dog tai hampurilaissämpylöiden kera.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *