Riisipuuron ja luumukiisselin uudet maut

Uuniriisipuuro kuuluu meidän perheemme jouluperinteisiin. Aattona uuniriisipuuro nautitaan kanelin ja sokerin kera joulurauhan julistuksen jälkeen. Samalla jännitämme kenen puurosta manteli tänä vuonna löytyy. Jälkiruoaksi on aina tarjolla glögiä ja pipareita.

Nautimme viime viikonloppuna esikoisen ensimmäisen koulun joulujuhlan tunnelmasta. Joulujuhlan jälkeen tulikin tarve tehdä jotain jouluista keittiössä. Päädyin tekemään meille lounaaksi riisipuuroa luumukiisselin kera. Päätin hiukan tuunata perinteisiä reseptejä ja kokeilla uusia makuja riisipuurossa sekä luumukiisselissä.

Kun ei ollut niin sanotusti h-hetki eli jouluaatto uskalsi perinteisiä reseptejä hiukan tuunata. Maidon sijaan uuniriisipuuro tehtiin kookosmaitoon ja luumukiisselin maustoi kanelin sijaan tähtianis. Koko perhe tykästyi kovasti tuunattuun puuroon sekä kiisseliin, saa nähdä mennäänkö aattona näillä vai turvaudutaanko perinteisiin resepteihin.

Kookosriisipuuron ohje löytyy postauksen lopusta. Luumukiisselin tein Maku.fi ohjeen mukaan, kanelitangot vaihdoin vain 3 tähtianikseen. Kookosriisipuurosta saa muuten maidottoman, kunhan vuoan voitelee (maidottomalla) margariinillä.

 

 

Kookosriisipuuro uunissa

Ainekset

2 dl
puuroriisiä
2 kpl
kookosmaitoa purkissa (yhdessä purkissa 400ml)
2 dl
vettä
1/4 tl
suolaa
0
voita tai margariiniä vuoan voiteluun
Muut ainesosat

Tee näin:

Voitele uunivuoka voilla, jos haluat maidottoman puuron käytä margariiniä. Mittaa uunivuokaan riisit, kookosmaito, vesi ja suola. Sekoita hyvin. Nosta uuniin 175 asteeseen n. 1½ tuntia. Sekoita puuroa muutaman kerran. Anna puuron jäähtyä hiukan ennen tarjoilua. Koristele halutessasi kookoshiutaleilla. Tarjoa esimerkiksi luumukiisselin kera.

ruoka joulu jouluruoka puurot
Kommentit (2)
  1. Hyvää joulua Minna! Hauska idea maustaa luumukiisseli tähtianiksella, pitääkin ottaa käyttöön 🙂

  2. Kiitos, mukavia lomapäiviä. Tähtianis on kyllä loistava mauste.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *